Hullu lasiston täydennys



Eilen Hulluilta Päiviltä tarttui mukaamme 6 kappaletta Essence-tuoteperheen uusimpia jäseniä, maljoja. Olivat melko hyvässä tarjouksessa, kahden lasin pakkaus kahdella kympillä, kun siitä normaalisti joutuu pulittamaan kolme kymppiä. No, pitihän niitä sitten pienen pähkimisen jälkeen hankkia toinenkin mokoma, koska eikös “kaikkea” ole oltava tusina… Hankimme myös toisen Decanterin, aikaisemmilta hullareilta hankitun kaveriksi, parin kympin alella myytiin nekin. Kahteen Decanteriin voi sitten juhlissa lorottaa sekä punaista että valkoista viiniä tarjolle. Ei siis enää rumia hanapakkauksia esille!

P.S. Ihanan Design Boulevardin (kertakaikkisen upeasti sisustettu kauppa, josta löytyy muun muassa kattava valikoima Hayn tuotteita!) Karita tunnustautui uusimmassa Divaani-lehdessä (s.70) vaatimattoman pikku blogini lukijaksi! Kiitos vaan Karitalle mainoksesta! 😉
Continue Reading

Dombo/Domoor




Tilasin ystävän kanssa kimpassa Dombo/Domoor-mukeja Hollannista. Suomessa ne tuntuivat olevan kiven alla ja pienen googlettamisen jälkeen löysin nettikaupan, jonka toimituskulutkin olivat oikein kohtuulliset. Otin mukeja kerralla vähän reilummin, joten nyt jo neljä lapsukaista on saanut omansa, näistä kolme nimiäis/ristiäislahjaksi ja yksi kummitytölle synttärilahjaksi. Tänään omansa (vihreän) sai ihana “Taisto”.

Continue Reading

Tanskasta tuotua





Tuliaisiksi toin mm. pitkään kyttäämäni ja nyt puoleen hintaan ostamani tuikitärkeät palohälyttimet (design Jacob Jensen), 5 litran Margrethe-kulhon kansineen, hienon juomapullon kassissa kuljetettaville mehuille ja vesille, sekä kaksi silikonikannella varustettua posliinikulhoa. Nuo kätsät pikkukulhot (ajattelin niitä erityisesti dippikastikkeita varten) löytyivät Tiger-myymälästä, hintakin vain 20 kruunua ketaleelta (n.2,7o euroa). Siellä oli monenmoista mukavaa pikkurahalla.

Olin muuten yksi pukukilpailussa palkituista ja voitin 700 euron lahjakortin saksalaiseen kylpylään! Nyt tosin vähän mietityttää, kuinka paljon reissu tulisi itselle kustantamaan…
Continue Reading

Vitriini koossa ja tavaraa täynnä



Eilen käytiin Ikeassa ja Norden-vitriinihän se sieltä mukaan läks. Kaappi on nyt koottu ja täytetty. Keittiökaappeihinkin tuli mukavasti lisätilaa, kun viinilasit, tarjoiluastiat, pöytäliinat, kynttilät ja servetit saivat uuden kodin. Ollaan miehen kanssa molemmat oikein tyytyväisiä!

Ostokset pysyivät muutoinkin erittäin hyvin hallinnassa. Kaapin lisäksi ostimme pari sohvatyynyä, koiralle pehmohiiriä, 8 litran kattilan, servettejä, pressopannun töihin vietäväksi, toisen mustan kumivadin, lisää valkoisia henkareita ja metrin verran kangasta. Siinä se.
Continue Reading

Sinisen uusi tuleminen



Kuten tarkkasilmäiset ovat huomanneet, on sinisen paluusta uutisoitu ahkerasti niin ulko- kuin kotimaisessakin sisustuslehdistössä. Iittalakin mainostaa vanhan kunnon koboltinsinisen lasin paluuta. Ei siis suotta olla odoteltu sinisten lasiemme kanssa, taas ollaan muodissa! ;D

Meillä on 12 pikku-Kartiota, 12 isoa Kartiota, 6 snapsi-Kartiota, 2 Kartio-kannua, 12 Verna-lasia, 12 Vernan jälkiruokakulhoa, 2 Vernan tarjoilukulhoa, 5 (yhden hajotin) Boy-lasia ja Aalto-vaasi. Kaikki tuossa (kauneimmassa mahdollisessa) sinisen sävyssä. No jos nyt saisin päättää, toki vaihdettaisiin kaikki kirkkaisiin, mutta koska nuo on aikanaan (suuri osa jo yli 10 vuotta sitten) hankittu, niin näillä mennään. Eivätkä nuo niin pöllöltä näytäkään valkoisen posliinin kaverina!
Continue Reading

Lisää viikonlopun ohjelmanumeroista



Viikonloppuna syötiin myös pirusti herkkuja ja silputtiin “arkaluontoisia” papereita. Muun muassa palkkalaskelmia vuodelta 2001… Ja silput vietiin tietenkin tunnollisesti paperinkeräykseen.

Eilen huusin (huuto.netistä siis) aikapäiviä sitten tuotannosta poistuneita Arabian sirottimia, joista ensimmäisen huudon voitin tänään. Jipii.
Juustonaksujen alla lymyilevä Teeman vati maksoi Iittalan IIK-päivillä vaivaiset 16 euroa. Ostin itselle kaksi ja yhden lahjaksi.
Onpas ankea postaus. Kuten oli kyllä tämä aamukin, märkä ja harmaa. Hyi.
Continue Reading

Pääsiäisen porsliiniostokset



Torstaina töiden jälkeen kipaisin Iittalan myymälässä. Tarkoitus oli hankkia ystäväpariskunnalle myöhästynyt kihlajaislahja, koska lähdemme tänään tapaamaan heitä lähemmäs 300 kilsan päähän. Haaveilin myös 4 desin mustavalkoisista Taika-mukeista lattea varten… loppu saattaakin olla arvattavissa!

Ystäville hankin Teeman valkoisen ison pyöreän kulhon (häälahjalistalla on paljon valkoista Teemaa), itselle kaksi isoa Taika-mukia, toisen valkoisen KoKo-vuoan/vadin vanhan kaveriksi (koska astia on kaunis ja osoittautunut todella käyttökelpoiseksi!), Toolsin pikkupuukon (tuttu hyväksi havaittu tuote, maksoi vain kympin!), Fiskarsin mustan saksisetin (sisältää yleis- ja ompelusakset, sakset kun ovat aina hukassa!) Rahaa paloi 104 euroa, hupsista…
Continue Reading

Palkkapäivä



Tänään on sekä palkkapäivä, että “pizzaperjantai”! Koska olen uhonnut blogini käsittelevän myös kokkaamista, eikä siihen liittyvää postausta ole vielä näkynyt, päätin pakastepizzan paistamisen lukeutuvan kyseiseen kategoriaan. Koska miehellä on työpaikan pikkujoulut, osti hän kaappiin varalleni tuon pizzan ja pari… kröhöm… siideriä.

Tänään oli siis myös palkkapäivä, joten poikkesin Iittalan tehtaanmyymälässä, josta käteeni jäi kaksi Ego-sarjan kulhoa. Ne paitsi kuuluvat kaapista löytyvään Ego-astiastoomme, ovat myös aivan täydellisen kokoisia tarjoilukulhoja esimerkiksi dippisooseille. Tai vaikka namusille. Ja halpojakin vielä!
Continue Reading