Stand-out style



Ostin uusimman Elle Decorationin ihan puhtaasti kansikuvan ja -jutun perusteella. Se olikin mielestäni ehdottomasti lehden parasta antia, tässä teillekin maistiaisia. Heikkohermoisimpia varten lisäsin kuviin hieman väriä, kun tuosta kodista niitä ei löytynyt. Kaikessa mustavalkoisuudessaan se kelpasi kuitenkin Elle Decorationille, joten eiköhän Divaaniblogeihinkin mahdu yksi tiukkapipoinen mustavalko-jumittaja. Tai tarkemmin sanottuna sen ankea koti. (Joskaan en taida olla edes ainoa, melko musta-valkoista näyttäisi olevan Adalminallakin) Lukekoon ken haluaa, muidenhan ei tartte! Peace, love and understanding! 😉

Continue Reading

Vanhempien puolella



Seinänpätkän toisella puolella on meidän vanhempien ikioma, ikkunaton makuusoppi. Aivan riittävän kokoinen (itse asiassa sängyn jalkopäähän mahtuisi vielä sellainen kapoinen arkku, johon saisi kamaa piiloon ja jonka päälle voisi viikata päiväpeiton), eikä meitä ikkunattomuuskaan haittaa, päinvastoin, minä kun olen sitä mieltä, että meille riittäisi ihan vaan sellainen sängynmentävä komero, jos ylijäävän tilan saisi hyödyllisempään käyttöön. Vaikka sinne meidän nykyiseen murheenkryyniin, yhdistettyyn työ-kirjasto-tv-huoneeseen, jossa on palttiarallaa 12 neliötä…

Ja kuka kehtaa väittää, että Ikean kalusteet ovat ihan kertakäyttökamaa, kun tuo sängyn päälle propattu Lack-hyllykin on ollut meillä jo vuodesta 2004 tai 2005, ja nyt jo kolmannessa asunnossa! Hyllyn tärkein tehtävä (eli syy siihen, että ne kaivettiin esiin ja kiinnitettiin) on kannatella korurasioita, joille ei nyt olisi oikein mitään muutakaan järkevää paikkaa.

Seinään nojaileville ja yöpöydällä pinossa lojuville tauluille täytyisi etsiä paikat ja naputella naulat. Valkoiselle seinänpätkälle on myös suunnitelmissa kiinnittää Design House Stockholmin Wave -naulakot (joita meillä on jo kaksi, toinenkin kahden setti täytynee vielä hankkia, kun seinälle kerta mahtuu!). Jos se naulakko edes vähän pienentäisi niitä tuoleille kertyviä puolipitoisten vaatteiden kasoja…

P.S. Vähän kuva-asiaa! Olen optimoinut viime postausten kuvia, jotta sivut aukenisivat rivakasti. Pahoittelen kuvien rakeista laatua, mulla olis vissiin vähän vielä oppimista aiheesta… Ja sitten vielä toinen kuviin liittyvä asia, huomasin, että vanhemmista postauksistani puuttuu kuvia (tilalla kysymysmerkki), joten kunnes ongelma saadaan korjattua, kuvat kannattaa käydä katsastamassa vanhassa blogissani!

Continue Reading

Lintuja ja pönttöjä



Vauvojen huoneen ikkunalla on väliaikainen asetelma erilaisia lintuja puineen ja pönttöineen. Mustat koristepuut ovat Ikean vanhaa mallistoa, magneettipuu saksalaisen *es:in (sisäänostohinnalla työnantajalta), valkoinen linnunpönttöhylly ruotsalaisen David designin (parin vuoden takainen joululahjani miehelle), mustavalkoinen puinen pönttö nyt jo kuolleen ja kuopatun Koti-idean mallistosta (itse maalattu), lintunaulakot Qualyn, hopeiset linnut useamman vuoden takaisia joulukoristeita Cittarista (sittemmin koristaneet kotejamme ympärivuotisesti), mustat magneettilinnut Iittalasta (taitavat nekin jo olla poissa valikoimista) ja tuo aivan ihana koottava pöllö Brion valikoimista (Niinikosken kummitusten tuliainen vauvoille). Titityy!

Continue Reading

Pitäisi ja täytyisi


Muutama viikko sitten me miehen kanssa huomasimme, että yks sun toinen lauseemme alkaa sanoilla pitäisi tai täytyisi. Sen kunniaksi listasin mieleeni muistuvat asiat tuohon sivupalkkiin, päivitän sitä sitten tarpeen vaatiessa. 😉 Lastenhuonekuvissa vilahtaa heti jokunen “pitäisi”: ainakin lattialistan maalaus, verhotangon kiinnitys, verhojen, pussilakanoiden ja parin tyynynpäällisen ompelu, tuolin kunnostaminen, ikkunan pesu, uudet kasvit, taulut, seinähylly…

Mutta jottei ihan masennuttaisi, niin siirrytäänpä vähän iloisempiin aiheisiin: kävinpä meinaan pari viikkoa sitten Black Modan tehtaanmyymälässä, josta löytyi muunmuassa nuo Lada-kuosiset unipussit, ihan peräti kympillä/kipale. Enää ei tartte pelätä, että vauvat vetäisivät yön aikana peitot nassulleen! Tuolta myymälästä löytyy Pikkuset ja Ratia -mallistoa sopuhintaan. Että suosittelen!

Continue Reading

Jättiläislegoja



Nämä legorasiat tulivat Citymarketteihin loppusyksystä, juuri kun jäin pois töistä, enkä liikuskellut enää kyseisen automarketin lähettyvillä. Mutta hyvä niin, koska tammikuussa näitä sai Cittarin alelaarista pilkkahintaan! Jollen ihan väärin muista, maksoin noista pienemmistä 7 ja isommista 10 euroa, alkuperäiset hinnat kun pyörivät siinä 17 ja 27 euron kieppeillä. Haluaisin vielä pari keltaistakin, ja arvatenkin nyt harmittaa kovasti etten ostanut niitä jo silloin! Laatikot täytettäneen leluilla ja muilla härpäkkeillä, varmasti myös legoilla.

Pidän kovasti myös noista Ikean komeroista. Niihin uppoaa mukavasti kaikki vauvojen vaatteet ja lelut. Jaloiksi valitsin mattamustat alumiiniset Bestå-jalat, ne Stuvan omat pastelliset kun eivät oikein uponneet…

Nuo ovet ja laatikon etusarjat miellyttävät silmääni niin kovasti, että olen harkinnut korvaavani niillä kirjahyllymme lasiset laatikon etusarjat. Kiinnityssysteemien yhteensopivuus täytyy tosin tarkistaa vielä ennen mahdollista ostopäätöstä.

Continue Reading

Valoa näkyvissä!


Kämppä on ollut hujan hajan jo useamman viikon, eli siitä asti kun seinänpätkää alettiin pykäämään. Nyt ollaan kuitenkin jo voiton puolella ja valoa näkyy tunnelin päässä, kun Operaatio Kirjahyllykin saatiin suoritettua tänään. Appivanhemmat saapuivat sylittelemään ja kärryttelemään vauvoja, joten saimme keskittyä hommaan ihan kunnolla. Sänky saatiin siirrettyä uuteen makuusoppeen jo toissa iltana ja hyvin ovat unet maittaneet siinäkin osoitteessa. Tai olisivat maittaneet, jos vaan oltaisiin päästy ajoissa nukkumaan… Kahden viikon sisällä on koottu vitriini, kaksi vaatekaappia, pinnasänky ja syöttötuoli (vasta yksi, koska toisen tuolin huonokuntoisia osia pitää käydä vaihtamassa) ja puolille öinhän se on väkisinkin mennyt, kun olemme päässeet työn touhuun vasta illalla vauvojen nukahdettua.

Continue Reading