2-vuotisjuhlan suunnittelua

valto2suunnitelma1

valto2suunnitelma2

valto2suunnitelma3

valto2suunnitelma4

 

Juuri kun kaksosten 5-vuotissynttäreistä on toivuttu, kolkuttelevat pienimmäisen mussukan 2-vuotisjuhlat jo ovella. Ensi lauantaina poikasta juhlitaan viiksekkäissä merkeissä. Ihastuin viiksituotteisiin heti, kun niitä alkoi pari vuotta sitten Tigeriin ilmestyä, enkä oikeastaan edes tiedä miksi. Vanhimmat juhlahärpäkkeet ovat kuitenkin odotelleet käyttöön pääsyä sieltä asti. Jo herran 1-vuotissynttäreitä piti juhliman viiksiteemalla, mutta kun viime vuonna juhlapäiväksi valikoitui ystävänpäivä, viikset saivat antaa tilaa sydämille. Nyt on siis vihdoin viiksien aika. Päätin yhdistää viiksiin mustavalkoista raitaa ja yhdistelmästä tuli suorastaan sirkustirehtöörimäinen. Ja sekös meille sopii.

Pitkälti vakkaritarjoiluilla mennään: viiksitikuilla koristeltuja porkkanakuppikakkuja raidallisiin vuokiin, mokkapaloja, täytekakku, vaniljajätskipuikkoja, pikkupizzoja, kirjainpikkuleipiä, ja viiksillä kuvioituihin kertakäyttötuoppeihin popcorneja. Uusina tuttavuuksina mukaan pääsevät mustalla sokerimassalla päällystetyt viiksipikkuleivät ja (tonnikala?)kolmioleivät.

Kurkatkaahan näitä ja muita talteen poimimiani juhlien koristelu- ja tarjoiluideoita Pinterestin Juhlat-kansiostani!

My baby is having moustache themed 2nd birthday!

Kuvia taannoisista synttäreistä

5veejuhlat1

5veejuhlat2

5veejuhlat3

5veejuhlat4

5veejuhlat5

5veejuhlat6

 

Tässä olisi muutama kuva kaksosten toissaviikon sunnuntaina juhlituista 5-vuotissynttäreistä. Epäonnistuneiden kuvien suuri määrä ja ryppyinen, lumisadetta markkeeraava taustakangas (oman huoneeni verhoksi vuonna 1991 ostettu) harmittivat niin, että meinasi jäädä koko raportti tekemättä.

Päiväkotikamuille (sekä heidän aveceina toimineille äideilleen) ja sukulaisille (ja muulle lähipiirille) oli omat, hieman toisistaan poikkeavat kattauksensa. Siinä missä päikkykamujen valkosuklaajuustokakut oli pakattu pieniin lasipurkkeihin, oli aikuisväkeä varten samat ainekset leivottu perinteisen kakun muotoon. Ja aikuisväen suuhun paremmin sopivat (vuosien kokemus) mamman macaronit olivat tarjolla vasta jälkimmäiselle porukalle. Dippiporkkanat jäivät kiireen vuoksi pois kummastakin kattauksesta. Ja vaniljajätskipuikot unohtuivat pakkaseen.

Jo mainittujen valkosuklaajuustokakkujen ja mamman macaronien lisäksi tarjolla oli täytekakkua, porkkanakakkuja (joiden koristeena toimineita oransseja pyöreitä koristerakeita erottelin 5 värin lajitelmasta edellisenä yönä kello 2.30…), pikkupizzoja, cocktail-piirakoita, mamman perinteisiä numeropikkuleipiä, kaupan valkosuklaakeksejä, popcorneja, suolatikkuja, sekä lumipalloja ja porkkaneniä imitoivia karkkeja. Lapsille oli tarjolla porkkana-hedelmämehua, oranssivalkoraitaisilla paperipilleillä varustelluissa lasipulloissa (kuvat tärähtivät). Ja sitten tietty niitä edellisen postauksen vaahtokarkkilumiukkoja.

Pikkuvieraat saivat synttäreillä askarreltavaksi jo esittelemäni lumiukkotuikut ja kotiinviemisiksi syötävien lumiukkojen rakennuspalikat (raportti tulossa). Niiden ideat nappasin Pinterestistä.

Seuraavat synttärit järjestetään sitten helmikuussa…

Vaahtokarkkilumiukot

vaahtisukot1

vaahtisukot2

vaahtisukot3

 

Aika pitkä yhdyssana tuo vaahtokarkkilumiukko. Ja vähintään yhtä pitkää hermoa vaativaa niiden valmistaminen. Ainakin meikäläiselle. Kuten kuvasta 1 näkyy, tikutti mies kaksosten synttärijuhlia varten melkoisen kulhollisen lumiukkoaihioita, ja kuvassa 2 paljastuu, montako sain valmiiksi (grillataan ne loput sitten kesällä…)! Oli meinaan tarkkuutta ja aikaa (jota ei sitten oikein ollut) vaativaa tuo sulatetun suklaan pursottelu. Jopa tuolla varta vasten ostamallani koristelukynällä. Neninä sulatetulla valkosuklaalla liimatut puolikkaat Haribon lakutoukat. Mutta kakunkoristeiksi ja muutamalle halukkaalle lapsivieraalle nuokin onneksi riittivät. Idea löytyi Pinterestistä. Kokeilkaas itse!

Viisivuotiaat

5vuotiaat1

5vuotiaat2

5vuotiaat3

5vuotiaat4

 

Kello 20.04 ja 20.05 tänä iltana täyttivät kaksoset viisi vuotta, eli minäkin olen ollut äiti jo puoli vuosikymmentä. Ihan helppoa tämä aika ei ole ollut, lapset kun ovat tulleet kovasti vanhempiinsa. Kröhöm. Valitettavasti en voi sanoa, ettenkö vaihtaisi päivääkään pois. Muutaman viikon, ehkä kuukaudenkin, voisin vaihtaa. Viisihenkisessä perheessä olisi meinaan oikein hyvä olla pari joustavaa joo-joo-miestä (tai vaihtoehtoisesti naista). Meidän geeniyhdistelmällä tahtoikä alkaa puolitoista-kaksivuotiaana, eikä lopu ikinä. Mutta hei, ehkä lapsosemme pärjäävät elämän poluilla, kun eivät ole ihan oitis luovuttamassa! 😀

Illansuussa otettiin perinteiset synttärikuvat ja avattiin oman perheen lahjat. Paketeista paljastui Legoja (Suopoliisiasema ja Elsan jäälinna) ja vähän naisellisia hömpötyksiä pakettien hintaeroja kompensoimaan.

It’s my twins 5th birthday today.

Lumiukkotuikut

lumiukkotuikut1

lumiukkotuikut2

lumiukkotuikut3

 

Kaksosten synttärisuunnitelmia tehdessäni törmäsin Pinterestissä monenlaiseen kivaan lumiukkoideaan (ja niitä myös omaan kansiooni pinnailin), joista nappasin kopin useammastakin. Tässä niistä ensimmäisenä esittelyssä lumiukoksi koristeltu patterilla toimiva tuikku. Patteritoimisena tuikku on turvallinen valinta pikkulapsiperheeseen ja sopii hyvin vaikka yövaloksi. Vietimme pienen askartelusession, kun kaksosten 5-vuotissynttäreiden (kuvia tulossa lähipäivinä) pikkuvieraat saivat kukin ikioman tuikun kotiinviemisiksi ja sen koristelua varten käyttöönsä liimattavia askartelusilmiä ja permanent-tussin. Hauskoja ukkoja syntyi! Tässä kaksosten omat versiot (poika teki kyllä myös nelisilmäisen version).

The snowman lights. The original idea from Pinterest.

Synttärisuunnitelmia

5veesynttarit1

5veesynttarit2

 

Haitanneeko tuo, että joulukuun lopulla juhlittavien kaksosten 5-vuotisjuhlien teema on ollut selvillä jo kesä-heinäkuusta asti? Ja se teema on tällä kertaa talvinen: jää, lumi/lumisade ja lumiukot. Idea sai alkunsa meilläkin kesän aikana kovasti luukutetusta Frozen-elokusta ja mieleen muistuneesta lumiukko-sopasta, eli vaahtokarkeilla ja karkkikepillä höystetystä kaakaosta. Jotenkin niistä se idea sitten lähti. Ja kun loppukesästä Clas Ohlsonilla myytiin turkoosipallollisia (ikäänkuin lumisateinen taivas) pahvisia jäätelökuppeja alennettuun hintaan, poimin satsin talteen. Kuten myös Prisman valikoimista alehintaan poistettuja Havin sopivan porkkana-henkisiä lautasliinoja. Isäni autotallista kiikutin vanhat turkoosit Mariskoolit ja noin 25 vuotta vanhat, jo omassa varhaisteinin huoneessani palvelleet pallolliset verhot (Finlaysonin tehtaanmyymälän löytölaarista). Syömisiksi ajattelin nyt niin muodikkaita, osittain kuorruttamattomia “nakukakkuja” (joiden kuorrutuksen kanssa ei siis tartte ihmeemmin stressata, toisin kuin sokerimassan kanssa!), porkkanakakkua, jätskikekoa, vaahtokarkkeja, dippivihanneksiksi porkkanoita, kurkkua ja kukkakaalia. Että tämmöisillä aineksilla lähdetään liikenteeseen, onpahan sitten jo jotain mietittynä, kun jossain vaiheessa ne loppuvuoden kiireet kuitenkin puskevat päälle!

I’m already planning twins’ 5th birthday party (on December)…

Kahden lapsiperheen rapujuhla

rapuja1

rapuja2

rapuja3

rapuja4

rapuja5

 

Siitä onkin jo kuusi vuotta, kun viimeksi isännöimme rapujuhlia. Silloin, aikana ennen lapsia, snapsilasit kilisivät ja viini virtasi… Jossain vaiheessa kesää haaveilin jopa ihan aidoista aikuisten rapukekkereistä, mutta kun puolitoistavuotias pikkuherra on ollut vasta kolmeen otteeseen tunnin tai kaksi isovanhempien hoivissa (muuten siis aina omien vanhempien kanssa), ajattelin suosiolla siirtää rapujuhlahaaveitani vuodella eteenpäin. Ystäväperheen kanssa päätimme kuitenkin pitää pienimuotoiset lapsiystävälliset (neljä lasta ja neljä aikuista) rapusyömingit, joissa ravut toimivat alkupaloina ja pääruokana nautittiin kanarisottoa (vanhalla hyväksihavaitulla ohjeella, ainoastaan pekoni on matkan varrella vaihtunut kanaan). Jälkkäriksi pyöräytettiin jälleen kerran Banoffee. Osa aikuisista huuhteli rapunsa alas maukkaalla valkoviinillä. Ei ollut yhtään hullumpi sunnuntai, kiitos ystäväisille!

We had a tiny crayfish party with our dear friends (four kids and four adults).

Yllätyssynttärit

60vee_4

60vee_3

60vee_1

60vee_2

 

Isäni täytti viikonloppuna 60 vuotta, mutta hän kun ei erityisemmin nauti huomion keskipisteenä olemisesta, ei hän halunnut järjestää mitään kunnon juhlia. Veljeni kanssa kuitenkin halusimme järjestää pienimuotoiset yllätyssynttärit meillä, vieraina oli vain lapset perheineen (sekä isäni että puolisonsa), yhteensä meitä oli 14 henkeä, vai yksi ei ehtinyt paikalle. Lämmintä ei ollut, muttei onneksi satanutkaan, niin saimme sentään grillata ja syödä ulkona. Kahvit nautittiin sisätiloissa, ja jestas minkä mansikkakakun kälyni oli leipaissut! Päivä kului mukavan yhdessäoleilun merkeissä, saunakin lämpesi illan päätteeksi. Yhteensä seitsemällä lastenlapsellakin (ikähaarukka 3 viikkoa-5 vuotta, kahdeksaskin tulossa) oli mukava meno päällä. Oli kiva ja rento päivä, eikä näyttänyt sankarikaan pistäneen yllätystä pahakseen.

P.S. Juhlia varten tuli siivoiltua sen verran railakkaasti, että lähiaikoina vois olla tulossa taas vähän sisustuskuviakin!

We hosted surprise party for my father who had his 60th birthday.

Vienon päivä

vienonpaiva1

vienonpaiva4

vienonpaiva3

 

Alavireisten päivien jälkeen tarvittiin vähän piristystä, joten Vienon nimpparit tulivat kuin tilauksesta. Muutama sukulainenkin poikkesi kaffella, joten pyöräytin Brita-kakun kaltaisen leipomuksen ja jätskiäkin tuupattiin tötteröihin. Hello Kitty-asuinen (vaikka kuinka yritin lauantaina Hennesillä tarjota neidille joko Frozen-Elsan vaaleansinistä juhlamekkoa tai kirkkaan pinkkiä balettipukua nimpparilahjukseksi, oli se Hello Kitty -puku, joka oli vaan saatava) kotiballerinamme oli oikein mielissään. Ilta-aurinkokin piti, yhteistyössä syreeninlehtien kanssa, oman tanssiesityksensä olkkarin kaapinovissa.

Vieno’s name day.

Maukasta vappua!

vappusyomingit1

vappusyomingit2

vappusyomiset3

 

Maukasta vappua vaan teillekin! Meillä kävi ystäväiset syöpöttelemässä ja tarjoilut järjestettiin jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan, nyyttärimeiningillä. He toivat mukanaan herkullisen kana-pastasalaatin ja kuplajuoman aikuisille, me tehtiin espanjalaishenkiset lihapullat tomaattikastikkeessa ja perunatortillat, sekä marinoitiin kalamataoliivit. Ja jälkkäriksi syötiin munkit. Neljä lasta leikki yhdessä, vauhdikkaasti, mutta sopuisasti (mitä nyt kaksoset välillä nahistelivat keskenään…). Mukavaa oli! Huomenna päästään mamman ja papan kanssa herkuttelemaan vappulounaalla ja sunnuntaina suunnataan pikkusiskoni synttäreille, eli elämähän näyttäis olevan pelkkää juhlaa!

P.S. Divaanin synttäritarjous voimassa vielä pari tuntia, TÄSTÄ pääset tilaamaan huippua kesälukemista!

Casual dinner party with dear friends.