Iltateellä

kerniliina1

kerniliina2

kerniliina3

 

Tulipa pitkä radiohiljaisuus, kun lapset, viikonloppuvieraat ja kouluhommat ovat vieneet huomioni. Ja nyt sitten syyslomaillaan koko perheen voimin. Kun lapset on saatu yöpuulle, on aikuisilla aikaa siivota sotkut ruokapöydän alta ja juoda iltateet uudella kerniliinalla varustetun pöydän ääressä. Ikean raitaliinan pinnoitus alkoi jo prakailla lukuisten pesujen jäljiltä, joten tämä Annon versio löytyi juuri sopivasti Anttilan konkurssimyynnistä. Pitkästä aikaa ostin myös talouspaperia, kun eteeni osui noin hienolla harmaalla kuosilla varusteltuja rullia.

New oil cloth.

Valoa keittiöön

industrial1

industrial2

industrial3

 

Aina näin syksyisin, viikko viikolta yhä vaan aiemmin pimenevät illat saavat aktiivisesti pohtimaan kodin valaistusratkaisuja ja niiden riittävyyttä. Palaneiden lamppujen tilalle on tullut hankittua uusia ledejä (mikä ihme siinäkin on, etten pidä niiden sävystä, vaikka kuinka ovat olevinaan lämpimän valkoisia, 2700-2800K?) ja ihan kokonaan uusiakin kohteita on valaistu. Yksi melko pitkäaikainen haaveideni kohde on ollut Clas Ohlsonin Industrial -seinävalaisin, joita hankittiin keittiön seinähyllyä valaisemaan ensin yksi, ja reilun viikon päästä jo toinen. Nyt seinähyllyn lisäksi on valaistu myös muistitauluna toimiva, liitutaulupintainen romukomeron ovi. Ai että kun tykkään, sekä valaisimista että niiden mukanaan tuomasta tunnelmasta!

New wall lamps in my kitchen.

Siistitty seinähylly

keittionhylly1

keittionhylly2

keittionhylly3

 

Keittiön mustalla seinällä (puolihimmeällä Luja-maalilla maalattua OSB-levyä) on Ikean kannakkeista, itse maalatuista liimapuulevyistä ja naulakon virkaa toimittavasta harjanvarresta kasattu seinähyllykkö. Joka oli päässyt vähän villiintymään, kuten kuvakin kertoo. Koska olen luvannut itselleni siistiväni joka päivä vähintään yhden “kohteen”, oli tänään hyllykön vuoro. Lasten ulottumattomiin nostetut pikkuhilut, isäni isän puinen perintöhöylä (ihan ässä!), peltipurkit ja lähes kahden vuoden pölyt veks, säännöllisessä käytössä olevat tai muutoin kauniit ja hyllyyn sopivat keittiötarvikkeet takaisin. Musta vati säilöö keittiöpyyhekokoelmani. Tässäkin kohteessa kaikkein parhaiten toiminut valaisin on ollut talouden ainoa musta työpöytävalaisin, mutta koska se palvelee tällä hetkellä telkun päällä, on tyydyttävä noihin Ikean kohdevalaisimiin (mallikappaleet, irtosivat puoleen hintaan).

My kitchen shelf, cleaned and reorganized.

Ritilälamppu tason päälle

ritilalamppu1

ritilalamppu2

ritilalamppu3

ritilalamppu4

 

Clas Ohlsonin edullinen ritilälamppu pyöri pitkään ihan tyhjän panttina, kunnes nyt keksin sille oivan paikan keittiön työtason päältä. Katossa on palkki, jossa on kolme pistorasiaa, ja yksi niistä oli vielä vapaana. Lampun alle tason päätyyn kertyy helposti kaikenlaista ryönää päivän postista kaikkiin lattialta poimittuihin nippeleihin ja irronneisiin lelunkappaleisiin. Lampulle vain koukku katon lastulevypalkkiin ja lamppu siihen johdostansa riippumaan. Sainpa samalla myös hyvän syyn siistiä pöydän ja siitä löytyi mahtava paikka myös sille toiselle hiljattain maalaamalleni puuboksille. Se sai kunnian säilöä siististi kaikki tarvittavat piuhat ja laturit (iPadin, puhelimien, JBL:n kaiuttimen…), joita juuri siinä pistorasioiden välittömässä läheisyydessä käytetään.

Lamp and wooden box on the kitchen countertop.

Tuuletin katossa (viimeinkin) ja uudet ruokapöydäntuolit

tuuletin1

tuuletin2

tuuletin3

 

Aikansa se ottikin, että keittiön uusi valkoinen liesituuletin saatiin kattoon kiinni. Alkajaisiksi tarvittiin isääni mittaamaan tuulettimen oikea sijainti ja proppaamaan kiinnityslaikka kattoon kiinni, sähkäriä valmistelemaan kytkennät (sattumoisin oli kattovalaisimen paikka juuri tuossa), sitten appiukkoa kuskaamaan Baukkariin ilmastointiputkikaupoille, ja lopuksi isääni, miestä ja minua. Ja mummia kaitsemaan lapsia sillä välin, kun me kolme ähräsimme härvelin kimpussa. Kaksi kannatteli, kun yksi ruuvaili. Ja sitten ähräsimme vielä vähän lisää, ennenkuin tuuletin oli katossa kiinni. Ohjeessa käytettiin sitä vanhanmallista alumiinista haitariputkea, jota ei nykyään enää saisi käyttää (paloturvallisuusriski, kun rasva kertyy putken juonteisiin), eikä sitä siksi enää ainakaan Bauhausissa myyty. Ja tämä asetti vähän lisähaasteita asennukselle. Piti mitata tarkkaan, sahailla ja porata. Mutta pääasia on, että tuuletin on nyt katossa, ja omaan silmään tuo näyttää vieläpä oikein kivalta! Valkoinen ja tehokas saarekemalli haluttiin ja sehän löytyi Savon valikoimista.

Niin ja näkyyhän kuvissa myös uudenkarheat Hee-ruokapöydäntuolit! Ihan kuulkaas hävettää, etten ostanut niitä ihanasta pienestä sisustusliikkeestä (kuten esim. Design Boulevardilta Tampereelta), vaan moraalittomana ja pienituloisena kotiäitinä tilasin ne yhdestä nimeltämainitsemattomasta verkkokaupasta 20% alennuksen houkuttelemana. Kun sehän oli jo paljon rahaa se! Ja kun tuolit kannettiin vieläpä kotiovelle, meillä kun ei ole autoa. Hyi hyi mua ja nöyrimmät anteeksipyyntöni.

P.S. Minä niin odottelin aurinkoista kuvaussäätä, mutta kuten kököistä kuvista näkyy, sellaista ei vaan ilmaantunut…

P.P.S. Keittiöstä lisää, kunhan joku ehtii sen siivota ja valoa riittää…

New hood installed. And new Hee dining chairs too!

EDIT: Pieni lisäys työjärjestykseen.

Musta seinähylly

mustahylly1

mustahylly2

mustahylly3

mustahylly4

 

Nyt mulla vihdoin on jo vuosia haaveilemani musta avohyllykkö keittiössä! Ja sehän rakentui Ikean mustista hyllynkannattimista, itse mustalla puolihimmeällä Helmi-maalilla maalatuista Ikean liimapuulevyistä (joita isäni hieman kavensi, kiitokset siitä!) ja niin ikään mustalla Helmillä maalatusta ja sopivaan mittaan pätkäistystä Prisman harjanvarresta. Tämä hylly on ikäänkuin koru muutoin hyvin pelkistetyssä keittiössä (siitä piakkoin lisää, kunhan kaikki jutut saadaan paikoilleen).

My dream-came-true, black kitchen shelf.

Remppaäidin kokkinurkkaus (sisältää järkyttävää kuvamateriaalia)

pannupihvi4

pannupihvi5

pannupihvi1

pannupihvi3

pannupihvi

 

Älkää nyt pyörtykö, mutta saanen esitellä, kolmilapsisen perheen puolitoista kuukautta palvellut, puoliksi purettu keittiö. Täällä on syntynyt mm. seuraavanlaisia arkipäivän kurmettiruokia: persilja-nakki-perunamuusi ja oma, pakon edessä kehittelemäni ja aina yhtä toimiva pannupihvi: 400 grammaa (paisti)jauhelihaa painellaan paistinpannun pohjaan, päälle ripotellaan suolaa, mustapippuria, valkosipuli- ja sipulijauhetta ja paistetaan pihvinriekaleet molemmin puolin. Päälle kermaa, jos löytyy. Hoituu vaikka vauva käsipuolessa! Kylkiäisiksi täräytetään Mummon (tai muun sukulaissielun) muusi ja seuralaisiksi vielä raejuustoa ja jotain värikästä (vaikka pakkasesta). Kyllähän näitä syö ennenkö selkäänsä ottaa. Isukki on toki keitellyt tuolla myös olut-bratwurstikeittoa ja kanakeittoa, mutta ne nyt on liian hienoja eväitä tässä esiteltäviksi.

Olkkarin yhteyteen rakennettava uusi keittiö on siis jo hyvällä mallilla. Puutasot saadaan torstaina petsi-käsittelyyn (mustaksi vedetään, kuten viimeksikin) ja uusi keittiö saataneen käyttöön ensi viikon alussa, mikäli putkari vaan ehtii tulla asentamaan vedet. Uskotteko, jos sanon, että tuota kuvan keittiötä antiikinaikaisine helloineen ei tuu ikävä…

Old kitchen and gourmet cookings…

Nykyinen mustavalkoinen keittiömme

keittioA4_1_edited-1

keittioA4_2

keittioA4_4

 

“Meidän talo 3/2014 on keittiö,jossa valkoiset ovet,musta taso ja musta seinä kaappien takana. Näyttää ihan kivalta.” Viimeistään tämän keittiösuunnitelmapostaukseen saamani kommentin jälkeen tajusin, että tämä nykyisen kotimme hyvinkin edustava keittiö, jonka takana voin suunnittelijana (yli puolen vuosikymmenen kokemus ammatista) vielä neljän ja puolen käyttövuoden jälkeenkin ylpeänä seistä, on vilahdellut blogissa valitettavan harvoin. Ja tämähän puolestaan johtuu siitä erittäin valitettavasta tosiseikasta, että keittiö niin harvoin on kuvauskuosissa, eli puts plank puhdas…

Kaapiston vasemmalla sivustalla kolme 60cm leveää runkoa, ensimmäisessa kalustepeitteinen jääkaappi pakastelokerolla ja päällä hyllykaappi, toisessa uuni ja mikro (nosto-oven takana) ja päällä hyllykaappi, kolmannessa alhaalla kulmakaruselli, tason päällä 60cm kolo pienkoneille ja kolon päällä hyllykomero. Mustalla liitutaulumaalilla maalatulla seinällä vasemmalta valkoinen 60cm vetimetön laatikosto, 60cm allaskaappi, 60cm kalustepeitteinen tiskari ja 120cm laatikosto. Päällä neljä 60cm ovilla varustettua yläkaappia. Rungot ovien takana 60+60+30+60+30cm, jotta 60cm leveään yläkaappiin upotettu liesituuletin asettuu keskelle 120cm laatikoston päällä olevaa induktiotasoa.

Tulevan kodin keittiösuunnitelmat pohjaavat siis pitkälti tähän nykyiseen hyväksi havaittuun kombinaatioon mustaksi petsattua tammiviilua ja vetimetöntä valkoista, sillä erotuksella että seuraavassa valkoinen taitaa olla kiiltävän sijasta mattaa. Ratkaisevin muutos on keittiön pyöräyttäminen ympäri siten, että keittiössä hääräilijä on kasvot olkkariin päin ja sotkut jäävät puolikorkean seinän taakse piiloon. Tasoksi on edelleen tulossa mustaksi petsattu massiivipuu ja altaaksi musta kivi-akryyliallas, tosin tällä kertaa laskutasolla varustettuna. Ja hanakin miellyttää edelleen. “Tetris-vaikutelmaa” tähän suunnitelmaan aikanaan hain ja mielestäni siinä myös onnistuin. Kalusteet Kvikin.

Our kitchen.