Hylly makuualkoviin

hyllymakkariin

hyllymakkariin2

 

Vietämme suurimman osan vuorokaudesta yläkerrassa, ja alakerrassa lähinnä vain nukutaan, peseydytään, pukeudutaan ja pyykätään. Mutta iltojen pimetessä tuli kova halu lisätä myös alakerran kodikkuutta. Ja kun hiljattain selasin vanhan kotimme kuvia, hypähti sydämeni makuuhuoneemme päätyseinän nähdessäni. Jos nykyisen makuualkovimme päätyseinässä ei olisi sähkökaappia, olisin alaosan maalaamisen lisäksi myös tapetoinut seinän yläosan jo aikoja sitten. Mutta jätin tapetoimatta, koska en halua kaapin ja sen yläpuolelle tehdyn koteloinnin “pompahtavan silmille” yhtään enempää kuin on tarpeen. Sen sijaan keksin, että vanhan kodin tauluhyllyjen sijasta mustan maalatun alaosan yläreunaan kiinnitetään 20cm syvä, mustaksi maalattu liimapuulevy, johon saa kiinnitettyä lukuvalot ja jonka päälle saa laittaa esim. kynttilälyhdyn, valokuvia tai pinon kirjoja.

Kuvat Ikea, K-Rauta, Tikkurila ja Anza.

I must get a black shelf above our bed.

Marokkoa makuualkoviin

marokkoa1

marokkoa2

marokkoa3

marokkoa4

marokkoa5

 

Siitä on jo tovi, kun kerroin haaveistani lisätä makuualkoviimme vähän marokkolaisia mausteita. Mutta kun en useammastakaan yrityksestä huolimatta löytänyt jo vuosia sitten ostamaamme Ikean jättimäistä hyttysverkkoa isäni autotalliin varastoitujen kamojemme joukosta, jäi toteutus uupumaan. Kunnes se sitten eilen tallilla käydessämme löytyi, kun isäni oli aiemmin hakenut sieltä paketissa olleen, seinään nojailleen suihkuseinän. Ja samalla löytyivät myös niinikään pitkään kateissa olleet seinähyllyjen kiinnityskiskot. Olivat penteleet olleet suihkuseinän takana piilossa! Vielä kun pakkanen ja lumi mahdollistivat villamattojen lumipesun, sai makuualkovi (melko modernit) marokkolaismausteensa!

Meillä on alkovissa kolme 80cm runkopatjaa vieretysten, eli tilaa löytyy tarvittaessa kaikille. Lapset nukahtavat illalla omiin sänkyihinsä, mutta jos vaikka pahat unet piinaavat tai muuten vaan haluttaa kömpiä äitin ja isin kainaloon, saavat lapset tulla sänkyymme ihan luvan kanssa (vauva nukkuu äitin kainalossa yleensä ekasta yösyötöstä alkaen), ja useimmiten sieltä löytyykin aamulla koko perhe, koira mukaanlukien. Lisäksi sängyllä köllötellen saatetaan lueskella, katsella lastenohjelmia (siksi tuo vanha tietokone) ja heittää pari kuperkeikkaa. Ja kunhan vaan saadaan hankittua siedettävän näköinen häkävaroitin (ja lisää takkapuita), sängyllä loikoillen voi fiilistellä myös takkatulen loimotusta. Ja sitten kun taloustilanne sen sallii, tilataan makuutilojen väliseen oviaukkoon myös iso liukuovi. Ja ehkäpä myös takkaan lasiluukut.

Modern Moroccan vibes for our (family)bed.

Marokkoa makuusoppeen

marokkoamakkariin

plussa

sangynpaaty1

 

Olen aina tykännyt sillälailla sopivasti orientaaleista jutuista, niin vaatteissa (intialaiset ja pohjoisafrikkalaiset kaavut ja tunikat, sekä marokkolaiset tossut, aijai!) kuin sisustuksessakin, joten kun vihdoin päätimme pärjätä ilman sängynalussäilyttimiä ja ottaa runkopatjoista jalat pois (oli kyllä haaveissa jo edellisessä kodissamme, mutta siellä sängynaluslaatikot olivat ihan välttämättömiä!), näin makuusyvennyksemme (kuva toukokuulta) oitis marokkolaistunnelmissa (Pinterestiin olen koonnut aiheesta kansiotakin)! Ja mikäpä siinä nähdessä, kun kaikki tarvittava tavarakin löytyy omasta takaa! Tähän mennessä on patjoista poistettu jalat ja tyynyt kiikutettu alakertaan. Vielä tarttis käydä kaivelemassa katos isäni autotallista (jossa meillä on ihan aimo satsi edellisen kodin vintistä ja kahdesta kellarikopista kannettua tavaraa…) ja pesettää matot.

Sleeping alcove is getting Moroccan vibes!

Maalattu sängynpääty

sangynpaaty1

sangynpaaty2

sangynpaaty3

sangynpaaty4

sangynpaaty5

 

Makuualkovimme (takkaa vastapäätä) näytti kovin ankealta ja jäsentymättömältä ennen tätä halpaa ja jo edellisessä kodissamme hyväksi havaittua maalattua sängynpäätyä. Siihen tarvittiin pätkä maalarinteippiä, tela, vedellä laimennettu purkinpohjallinen puolihimmeää Luja-maalia ja tunti aikaa. Peräseinä on noin 260cm leveä ja sänkymme koostuu kolmesta 80cm runkopatjasta, koska aamulla sieltä löytyy yleensä 5 ihmistä ja yksi ranskanbulldoggi. Pallokankaalla päällystetty varapatja on estämässä tuota 3 kuukautista iloista pikkujättiäni (68cm ja 7,5 kiloa, saman kokoinen kuin veljensä 5 kuukautisena) tippumasta yösyöttöjen jälkeen sängyn ja seinän väliin. Makuualkovin tieltä purettiin seinä, joten ennen vaatehuoneen puolella sijainnut sähkökaappi on nyt sängyn päällä. Isäni maalasi ennestään turkoosin kaapin valkoiseksi ja avain sai Lustwearin nahkaisen avaimenperän.

Ja ihan oikeestihan tätä sänkyä ei ehdi pedata ikinä…

Cheap and super easy headboard with paint!

Vauvan oma nurkkaus

vauvannurkka1

vauvannurkka2

vauvannurkka3

 

Koska kaksoset mahtuvat pinnasänky-kokoisiin peteihinsä enää hetken, ei vauvalle ollut mitään järkeä hankkia enää kolmatta pinnasänkyä, eikä sellainen rehellisyyden nimissä olisi tähän nykyiseen kotiin mahtunutkaan, joten oli mietittävä pienempiä vaihtoehtoja. Vaavi-sänky oli ulkonäöltään ihan unelma, mutta tuntui pöljältä maksaa 85 euroa neljän kuukauden vuokrasta. Siitäkin huolimatta, että hinta sisältää uuden patjan ja kotiintoimituksen. Puolisen vuotta kyttäilin, josko vastaavia olisi ilmaantunut Huuto.nettiin tai Tori.fihin (koska tiedän, että jotkut ovat ostaneet niitä myös omaksi), tuloksetta. Mietin erilaisia yksinkertaisia tee-se-itse-ratkaisuja (puulaatikko+jalat, tuunaus Ikean halvimmasta hoitopöydästä jne.), kunnes olin jo ajan ja energian puutteessa taipua Vaavi-sängyn vuokraamiseen. Isäni kuitenkin tarjoutui nikkaroimaan sopivan ensisängyn ja mitoiksi päätettiin 40x80cm (Vaavin pituus 70cm), joten sängyn käyttöikä olisi ainakin puolen vuoden luokkaa. Isäni sitten nikkaroi nätin sängyn, oikein pieteetillä ja osin kierrätysmateriaaleista, ja alle kiinnitettiin vielä pyörät, jotta sänkyä voi tarvittaessa rullailla ympäri kämppää. Mutta koska sängystä tulee eräänlainen perintökalleus, ei pintakäsittelyksi tullut meille parhaiten sopivaa valkoista, vaan kirkas lakka, joten pienen tuumailun jälkeen päädyin tekemään sängylle raidallisen laitapehmusteen, joka, kuinkas ollakaan, kääntyy myös laitojen ulkopuolelle. Onhan se harmillista, että nätti sänky piilottelee kangashupun alla, mutta näin se istuu paremmin meidän talouteen!

Baby’s nook. Bed (clear lacquered wood, covered with striped fabric to fit our style) made by my father.

Raitapötkötyynyt

raitapotkotyyny1

raitapotkotyyny2

raitapotkotyyny3

raitapotkotyyny4

 

Koska hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, ovat nämä tyynynpäälliset olleet jo hyvinkin pitkään puolivalmiita! Itse (untuva)tyynyt ovat jo vanhoja, yli kymmenen vuotta sitten Ikeasta ostettuja. Alkajaisiksi, “sinisellä kaudellani”, niissä oli itse luonnonvalkoisesta raidallisesta plyyshikankaasta ompelemani päälliset. Edelliseen kotiin halusin kuitenkin ihan simppelit valkoiset päälliset, mutta koska en jaksanut alkaa ompelemaan, tyydyin kompromissi-ratkaisuun, Ikean valmiisiin teddykarvaisiin keinokuituversioihin. Sittemmin olen jo vuosikaupalla suunnitellut ompelevani uudet, mieluisammat. Keväällä, makkarin muutoksen yhteydessä, piti ompelemani uudet päälliset Ikean kapearaitaisesta paksusta puuvillakankaasta, samasta, josta tein verhot. Mutta nytpä ompelinkin ne saman puljun leveämpiraitaisesta, osittain ehkä siksi, että sitä oli oitis käsillä (kapeampaa oli vintissä). Ja sanoisin, että tämä oli kuin olikin se parempi raitavaihtoehto.

Siinä missä edellisissa itse tekemissäni päällisissä oli pitkät vetoketjut ja täydelliset, pyöreät päätykappaleet, päätin tällä kertaa mennä sieltä missä aita on matalimmalla, eli ompelin vain pitkät putket, joiden päissä on nauhakujat. Pappa vei lapset aamusella kerhoon ja mies haki, tenavat olivat siis pari tuntia poissa kotoa ja uudet päälliset valmistuivatkin juuri sopivasti sinä aikana. Ehdin jopa saada koneetkin (saumuri ja ompelukone) turvaan, ennen kuin ovi kävi.

I made new cushion covers today. With lots of stripes.

Kirjastohuoneen muutokset 2009-2013

kirjastohuone_alussa2

kirjastohuone_alussa1

kirjasto_seinanrakennus

kirjastohuone_makkarina1

kirjasto_raitatapetti

kirjasto_stuvalaatikot

Kirjasto_Stuvaovet

kirjasto_pandora1

kirjasto_leikkiteltta1

 

Ihan alkajaisiksi nykyiset kirjasto ja lastenhuone olivat yhtä suurta tilaa, jonka ikkunapääty palveli työtilana (kaksi suurta lasipöytää ja kirjahylly) ja nykyisen kirjaston paikalla oli telkkari kotikatsomoineen. Kun lapset olivat noin puolivuotiaita, jaettiin tila kahtia. Ikkunapuolesta tuli lastenhuone ja lopusta tilasta vanhempien makkari. Tällä systeemillä mentiin kutakuinkin vuosi, kunnes makkarimme muutti takaisin alkuperäiselle paikalleen ja tästä ikkunattomasta tilasta tehtiin kirjastohuone. Sittemmin muutokset ovat olleet lähinnä kosmeettisia. Sen pitemmittä puheitta, kuvat puhukoot puolestaan!

As you can see, our library went through many changes before this current look (it served even as a bedroom)!

Jättisänkyyn mahtuvat kaikki

makkari_isosanky1

makkari_isosanky2

makkari_isosanky3

makkari_isosankykollaasi

 

Nyt se sitten tehtiin, makkariin tuotiin kolmas 80cm runkopatja! Ensin kolmas patja vain lisättiin entisten viereen, mutta sepä näyttikin pöljältä: vaikka sänky oli ikkunaseinässä kiinni, jäi liukuovikomeron edusta varsin ahtaaksi. Ja toisaalta taas oviaukkoon jäi iso tyhjä tila. Viikon räknäilyn jälkeen keksin, että patjat käännetäänkin poikittain. Ja nyt sänky näyttää paljon pienemmältä ja huoneen mittasuhteisiin sopivammalta. Nukumme siinä kuitenkin samansuuntaisesti kuin ennenkin, jolloin sänky on tavallaan 40cm leveämpi kuin ennen. Jalkopäähänkin jää 40cm enemmän tilaa, jolloin siellä mahtuu nukkumaan myös poikittain. Mies senkin nukkumapaikan jo viime yönä toimivaksi totesi! 🙂

Ja pääsipä kuviin myös niin ikään sängyssä viihtyvä, viikko sitten 9 vuotta täyttänyt Uuno-koirulikin!

Now it’s done, we have a giant bed. After a one week trial, the bed is turned 90* and now the bed looks smaller and whole room much better!

Uuno the dog, who also sleeps is the bed, had his 9th birthday a week ago!

Asuntohaaveita osa2

makkari_isosanky

makkari_kollaasi

 

Melkeinpä joka yö meillä haaveillaan leveämmästä sängystä. Siis nimenomaan haaveillaan, ei nähdä unta, koska lapset, jompi kumpi tai molemmat, herättävät meidät lähestulkoon joka yö könyämällä äiskän ja iskän väliin (pojalla aina oma tyyny ja peitto mukana! <3). Sööttiähän se, eikä siinä muuten mitään ongelmaa oliskaan, mutta kun vielä koirakin kuorsaa jalkopäässä, niin ahdastahan meillä on! Usein jompi kumpi vanhemmista siirtyykin jatkamaan unosiaan lastenhuoneen lattialle (sille pallokankaalla päällystetylle)… Suunnitelmissa onkin siis lyödä vielä kolmas 80cm leveä runkopatja näiden kahden nykyisen kylkeen. Patja ja petari on jo hankittunakin (taannoin 15% alella Ikean Hyvän unen viikoilta), mutta vielä mietitään, säästetäänkö tämä luksöriteetti vasta seuraavaan kotiin (josta ei vieläkään mitään hajua!), vai otammeko patjan käyttöön jo täällä nykyisessä. Suurin seuraavaa kotia puoltava seikka on tuo sängyn jalkopäässä majaansa pitävä 160cm leveä säilytyslaatikko, joka sekä esteettisistä että tilankäytöllisistä syistä joutuisi lisäpatjan tullessa väistymään. Ja sen tyhjentämisessä ja siirtämisessä taas olisi melkoinen homma! Toki uuden päiväpeitonkin joutuisi askartelemaan, kun ei yli 3 metriä leveitä taida valmiinakaan löytyä. Tai ainakaan just mieluisia.

Elloksen pallolakanat ja 160cm levyinen kuminauhalakana meiltä jo löytyy, 80cm levyinen alulakana ja sängynjalat (ostetaan ehkä kaikki matalampina) ovat vielä ostoslistalla. Ja se päiväpeite.

Dreaming of an extra wide bed where our whole family have enough space to sleep…

P.S. Gloria Blog Awards -ehdokkaat julkistettiin tänään, ja jos vaan ikänään haluaa, niin Kesistä saa äänestää omaksi “suosikkisisustusblogikseen”!