Olkkarissa

 

 

Hei vaan pitkästä aikaa! Blogilomani venähti ihan huomaamatta kolmeen viikkoon, hupsista. Vaan täällä sitä taas ollaan, tällä kertaa olkkarin kevätkuulumisten kanssa. Viime viikolla sain hankittua uudet kodit kallisarvoisille anopinkielillemme. Viimeiset viitisen vuotta ne asustelivat Ikean kauniissa mustissa bambusälepurkeissa, jotka olivat jo auttamattoman pienet. Isoissa mattamustissa kukkaruukuissa (ainakaan kohtuuhintaisissa) ei ole erityisemmin valinnanvaraa, joten pitkällisen harkinnan jälkeen päädyin edullisiin Orthexin Pauliina -säiliöruukkuihin, joista jätin vaan vesisäiliöosiot asentamatta (anopinkielet tykkäävät kuivahtaa välillä). Nämä edulliset uusiomuovista valmistetut ruukut ovat mielestäni oikein tyylikkäät ja vieläpä kätevän kevyet. Siinä ruukkuja vaihtaessani huomasin, että anopinkielet ovat taas kasvattamassa kukkavanaa, jo kolmatta vuotta peräkkäin! Meillä niillä on siis ilmeisen hyvät oltavat: riittävästi valoa (sälekaihtimet on ylhäällä vuoden ympäri yötäpäivää) ja sopivan epämääräisesti kastelua (multa kuivahtaa välillä).

Useampikin uusi viherkasvi (kuten esimerkiksi tuo kukkimaan ryhtynyt 1 eurolla Prismasta ostamani Laskuvarjolyhty) ja pari harmaata samettityynyliinaa on löytänyt tiensä olkkariin ja muutama vanha taulukin on saatu naputeltua seinälle (lisää on tulossa).

Our livingroom at the moment.

Lasten stailaama olkkari

lastenolkkari1 lastenolkkari2 lastenolkkari3 lastenolkkari4 lastenolkkari5

 

Miehen loman aikana ollaan saatu aika kivasti pidettyä kämppä siistinä (erityiskiitos ahkerasti imuriin ja moppiin tarttuneelle miehelle). Ja toki lapsetkin ovat kantaneet kortensa kekoon, he kun ovat kunnostautuneet olkkarin virallisina stailaajina. 2-vuotias on rakastunut autoihin (legoihin, puisiin ja perinteisempiin metallisiin) ja parkkeeraa niitä pöydille ja muille tasoille. Viisivuotiaista tyttö on asetellut My Little Ponyt, sekä äidin vanhat söpöt 80-lukulaiset (Blossom ja Parasol), että omat uudemmat (ei yhtään niin söpöt) versiot olkkarin seinähyllyyn. Isompi poika suorastaan rakastaa möyhentää ja asetella seinähyllyn mustia Menun kumimaljakoita (viime vuosikymmenen työmatkatuliaisia Billundin lentokentältä) erilaisiin asentoihin, ne kun ovat kuulemma niin “ihania”. Lisäksi isompi poika halusi ripustaa aikoja sitten askartelemansa männynkäpykranssin paraatipaikalle sohvan taakse. Ja tietenkin myös lastenkirjoja on joka hyllyssä ja pöydänkulmalla (vanhat Barbie-kirjat eilisiä kirppulöytöjä, 8 kirjaa 4 eurolla). Meidän koti on yhtä suurta lastenhuonetta, ja hyvä niin.

Our livingroom styled by kids.

Ruokapöytämme

ruokapoyta1

ruokapoyta2

ruokapoyta3

ruokapoyta4

ruokapoyta5

ruokapoyta6

 

Aurinkoisen alkuillan ja siivotun yläkerran kunniaksi kuvia rakkaasta ruokapöydästämme. Olikohan se nyt kevät 2002, kun suunnittelin ja valmistin (olen siis opetellut myös hitsaamaan!) muotoilijanopintojeni aikaisena kurssityönä tämän jatkettavan pöydän, jolle annoin nimenkin, 1m2 (neliömetri). Ja se on palvellut ainoana ruokapöytänämme siitä asti, ensin (kolmessa kodissa) pienemmässä koossa (1x1m) ja vuodesta 2009 tuplakokoisena (1x2m). Se on siis ollut käytössä 14 vuotta, viidessä eri kodissa, ja aika tyytyväinen olen siihen vieläkin! Joskin tuon itse kehittelemäni jatkomekanismin kiikkeryyden takia kahvit läikkyvät, jos joku vaikka potkaisee pöydän jalkaan tai ottaa pöytälevystä tukea noustessaan. Siinä olisi vielä varaa tuotekehitykselle…

Pöytä koostuu siis venyvästä jalkamekanismista ja kahdesta 1m x 1m vanerilevystä, jotka ovat yhdeltä sivulta sylinterisaranoilla kiinni toisissaan. Alunperin pöytälevyt oli vahattu Osmo Colorilla kuultavan valkoiseksi ja teräksinen jalkakehikko oli harjattu ja lakattu. Sittemmin pöytää on vahattu peittovalkoiseksi ja jalustaa spreijattu mustaksi (isäni maalasi sen reilut kolme vuotta sitten Ikean kuvauksia varten). Nyt olisi huoltomaalausten tarve. Kuluneet pöytälevyt kaipaavat kunnon hiontaa ja uutta käsittelyä, tällä kertaa haaveilemme mustasta pöytäpinnasta. Jalkojenkin maalipinta on paikoin rikki ja kulunut ja ne kaipaisivatkin hiekkapuhallusta ja jotain kestävämpää (jauhe?)maalausta. Nämä lisätty kyynäsvarren pituiselle TO DO -listalle, jonka lyhentymistä hidastavat klassikot, aika ja raha. Samalla listalla keikkuu myös tuon päädyn valkoisen penkin hionta ja maalaus. Kuten kuvasta näkyy, hionnan esivalmisteluna suoritettu penkin höyläys on aloitettu jo. Tarkemmin sanottuna tammikuussa…

Our dining table (since 2002) is my own design (and I even made it!).

Uutta, vanhaa ja uudistettua

olkkari1

olkkari2

olkkari3

olkkari4

olkkari5

 

Olkkarissa puhaltelee vähän uudet tuulet, kun pitkään suunnitelmissa olleet muutokset saatiin toteutettua. Ensi sunnuntain kirpparia (Jäähallin kirppis 3.4. kello 10-13.30) varten kaivelluilta lastenvaatesäkeiltä vapautui tilaa rappusten alle, joten olkkarin valkoinen nahkarahi (sohvan kanssa samaa Ikean vanhaa Arild-sarjaa) mahtui sinne säilöön ja olkkariin tuotiin lasten nukkumishuoneen lattialla vähän ylimääräisinä pyörineet vanhat valkoiset nahkapallit. Rappusten alta kaivettiin myös vielä edellistäkin vanhempi musta talja (ja seinähyllylle opiskeluaikoinani maalaamani yksityiskohta Picasson Guernicasta), joka on ollut jäähyllä vuoden-puolitoista. Reilu kaksi vuotta sitten Tori.fistä ostamastani ja mustaksi maalaamastani sohvapöydästäkin uskallettiin viimein, lasten kasvettua, tehdä kolmijalkainen. Nämä olkkarin ilmettä kivasti uudistaneet muutokset eivät siis maksaneet mitään. Ainoat uudet ostokset ovat viime viikonlopun Ikea-reissulla löytyneet ihanat mattamustat kukkaruukut (uutta mallistoa), viisi ruukkua aluslautasineen kustansi yhteensä kaksikymppiä. Tällaiset olisin halunnut jo vuosia sitten, mutten ollut moisia mistään aiemmin löytänyt! Vielä kun aurinko paistoi suoraan ikkunasta sisään, niin kyllä vaan kelpasi ihastella olkkarin uutta ilmettä.

Our updated living room.

Pinkit ilopilkut ja minustako “marittaja”

konmari1

konmari2

konmari3

konmari4

konmari5

 

Päivät ovat jo niin ihanan pitkiä ja valoisia, että tekee taas mieli kuvata kotiakin. Eikä siinä kaikki. Viime viikolla minäkin sitten ostin ja lukaisin japanilaisen ihmenaisen Marie Kondon kirjoittaman KonMari-hittikirjan (on muuten Prismassa halvin, 12,95!) ja koin jonkinasteisen herätyksen. Ihan ensi töikseni marssin raivaamaan tiskipöydän “ikitiskit”. 😀 Onhan kirjassa ja metodisssa mielestäni myös paljon hömppää ja Marien asiakaskunta on koostunut pitkälti tokiolaisista “huoneissa” (vanhemmillaan tai kimppakämpissä) asuvista nuorista aikuisista (ei siis mitään jatkuvasti remontoivia lapsiperheitä), mutta silti moni asia kolahtaa. Olen ehtinyt funtsia näitä järjestelyjuttuja kovastikin sitten kahden vuoden takaisen, viikon (jep…) kestäneen muuton ja muutaman vuoden olen ollut hyvinkin konmari-henkinen kuluttaja, ihan jo taloudellisistakin syistä (olen kotiäiti, you know). Mutta. Ongelmana on ollut kaikki ne kahden lapsettoman työssäkäyvän villien kulutusvuosien aikaiset hankinnat, eli käyttökelpoiset tavarat, joita ilmankin pärjäisi, ihanat, mutta vääränkokoiset vaatteet (reilusti vauvakiloja jäljellä…), käyttämättä jääneet vaatteet, uniikit kirpputorihuonekalut, joille ei kuitenkaan tällä hetkellä ole tilaa tai käyttöä, lukemattomat tai muutoin vanhentuneet kirjat, runsas määrä työkaluja, joille on varmasti vielä paljon käyttöä, lapsille pieneksi käyneet vaatteet, joita ei ole ehtinyt kiikuttaa kirppikselle, taulut, jotka eivät ole päässeet seinille, melkoinen määrä erilaisia käsityö-, askartelu- ja tuunailumateriaaleja, ja niin edelleen. Enkä ole tiennyt mitä kaikelle pitäisi tehdä. Eli kiitos KonMarin, sain vihdoinkin hyvältä tuntuvan “mittarin”, jonka avulla erotella säilytettävät tavarat hävitettävistä.

Niille, jotka eivät vielä KonMaria tunne, kerrottakoon, että tämän metodin keskeinen kriteeri on se, että tuottaako kulloinkin käsissä tutkittavana/tunnusteltavana oleva tavara omistajassaan iloa (Does it sparkle joy?), ja jättää itselleen vain aidosti iloa tuottavia tavaroita. Toisilla niitä on enemmän ja toisilla vähemmän, ja kullakin ne ovat erilaisia. Eli askeettisuus ei ole mikään itseisarvo, vaan esimerkiksi isokin lankavarasto tai postimerkkikokoelma on Marien mielestä ihan ok, kunhan se saa omistajansa sydämen hypähtämään ilosta. Toinen itselleni merkittävä ja syyllisyydentuntoa vähentävä asia oli ymmärtää se, että esim. käyttämättä jääneellä vaatteella on silläkin ollut tärkeä tehtävä opettaessaan, mikä ei sovi minulle. Enpähän enää osta samanlaista. Ja että käyttämättäkin jäänyt tavara tai vaate on yleensä ostohetkellä tuottanut meille suurta iloa ja onnea, ja on sillä tavoin jo tehnyt tehtävänsä.

Yksi asia, mitä Marie Kondo ei kirjassa juurikaan käsittele, on miten ylimääräinen tavara tulisi hävittää. Rivien välistä ymmärsin, että tavara vaan heitettäisiin kylmästi roskikseen, mutta se ei kyllä sovi omaan ajatusmaailmaani. Ja sitten kun tavaraa hinnoittelee ja kuskaa kirpparille, voikin tulla katumapäälle… Eli jollei välttämättä halua tienata vanhoilla tavaroillaan, olisi hyväntekeväisyyskeräykset optimaalinen vaihtoehto päästä tavarasta eroon.

Jotta “suursiivouksemme” onnistuisi mahdollisimman hyvin, on kirja parhaillaan miehen luettavana. Ihan jo odotan seuraavaa hyvin nukutun yön jälkeistä vapaapäivää, jolloin voin käydä vaatekaappini kimppuun. Koska se on se, mistä KonMari-metodin mukainen puhdistautumisriitti aloitetaan. Palataan siis asiaan, kunhan mulla on lisää raportoitavaa!

P.S. Kertokaahan omia kokemuksia!

Taidetta peileissä

taidepeilit1

taidepeilit2

taidepeilit3

taidepeilit4

taidepeilit5

 

Katsokaas nyt, mitkä uniikit ihanuudet kaksoset saivat 5-vuotislahjaksi: ihan oikean kuvataiteilijan, Petra Heikkilän, peileihin (Ikean Malmat) maalaamat muotokuvat, ja vielä ihan meidän väreillä! Tämmösiäpäs ei olekaan ihan jokaisella! Tähän asti peilejä on ihasteltu telkkarin päällä, kun en ole raaskinut viedä niitä alakertaankaan, siellä kun oleskellaan lähinnä vain yöaikaan, silmät kiinni. Olkkarin sohvan taakse olen jotain taulukollaasia hahmotellut, joten siitä voisi löytyä peilimuotokuville oiva ripustuspaikka. Ai että. Kiitos Petra!

My twins got these super cute unique portraits, painted by Petra Heikkilä on mirrors, as a birthday gifts.

Jouluinen sohvannurkka

joulunurkka1

joulunurkka2

joulunurkka3

joulunurkka4

 

Tämähän näyttäis lähtevän ihan käsistä tämä “jouluilu”. Minä, joka aina hymähtelin jouluverhoille, olen yllättänyt itseni ostamasta jouluisia sohvatyynynpäällisiä (H&M). Olkkarin nurkkahyllykkö sai sekin jouluisempaa ilmettä. Uusimmat koristehankinnat ovat Tigerin puiset kärpässienet, euron/kipale.

Livingroom’s Christmas decorations again…

Joulutarpeistoa esille

joulutarpeistoa1

joulutarpeistoa2

joulutarpeistoa3

joulutarpeistoa4

 

Lasten (ja toki myös omaksi) iloksi on laitettu jo vähän joulua kotiin. Kangaskalenteri on ripustettu paraatipaikalle, vaikkei sitä tänä vuonna tultane täyttämäänkään. Isommilla lapsilla on ensimmäistä kertaa Lego-kalenterit, pienimmälle olin aikeissa kalenterin täyttää, mutta kun eilen löysin Prismasta Brion junarata-aiheisen kalenterin sopuhintaan, ostin sen innokkaalle pienelle junaratamiehelle.

Tigerista löytyivät hupaisa valkoinen porsliinitonttu ja vihreä silkkipaperikuusi, kukkimaan alkavan Amarylliksen toi ystäväperhe. Puiset kuuset ja punaiset silkkipaperipallot viimevuotisia joulunjälkeislöytöjä. Tigerin sienisirottimet jo parin vuoden takaa.

Christmas is coming to our living room.

Olkkarin keltaista ja uudet sohvatyynyt…

keltaset1

keltaset2

 

…Ihan vaan sen kunniaksi, että viimeinkin reilun puolentoista vuoden ihmettelyn jälkeen löysin “uudesta” kamerastani itselleni mieluisan toiminnon. Terveisin nimimerkki “Kuka etsisi ja lukisi käyttöohjeet”. Uudet vinoraidalliset sohvatyynyt on tietenkin Prisman alelaarista, huikeaan kolmen euron kappalehintaan (ovh. muistaakseni kympin enemmän).

Cheap candy striped cushion covers. And yellow.

Tolomeo toimii taas

tolomeotoimii1

tolomeotoimii2

tolomeotoimii3

tolomeotoimii4

 

Valoisten kesäiltojen ansiosta sinnittelimme peräti puoli vuotta sohvanpielen rikkinäisen Tolomeo Megan kanssa, ennen kuin se rykäistiin taas toimintaan. Olin jo heittää kirveen kaivoon, kunnes kesällä blogin kommettiboksissa vinkattiin hankkimaan himmentimeen uusi sulake. Vaan sen jäljestämisessä olikin sitten ihan oma hommansa, nuo keraamiset sulakkeet kun eivät kuulu ihan perusmarketin hyllyyn (yhdestä sähkötarvikeliikkeestä ja kahdesta valaisinliikkeestäkin kysyttiin). Tällä viikolla etsintämme viimein tuottivat tuloksen ja sulakepaketti löytyi (Elektorilta, Tampereen Kalevasta). Kerralla piti hankkia koko 10 kappaleen paketti, mutta onneksi hinta ei ollut paha, vain 4,5 euroa. Mutta vaikka kokeilin asentaa himmentimen sisään kahtakin eri sulaketta ja vieläpä molemmin päin, ei valaisin vaan toiminut. Vaan minäpä olin päättänyt saada valon päälle, joten pyysin miestä kaivamaan ulkovarastosta vanhan imurimme, johon isäni oli joskus vuosikymmen sitten vaihtanut uuden pistokkeen rikki nirhautuneen johdon takia. Minä siitä sitten ruuvasin pistokkeen ja yhdistin sen himmentimestä irroittamaani valaisimen johtoon. Ja tattadaa, pistorasian ja pistokkeen väliin asennettavan kaukosäädettävän kytkimen ansiosta meillä on oikein kätevästi toimiva valaisin (säästin kyllä himmentimen osat varmuuden vuoksi). Ja sitä himmennintä ei oltu käytetty varmaan kertaakaan sitten ostovuoden 2006. Eipä siinä, oikein kiva juttu että valaisin taas toimii, mutta hivenen mua kyllä risoo se, että ratkaisu olisi ollut käsillä koko tämän puolen vuoden ajan…

P.S. Oon ihan hirvittävän kyllästynyt tuohon sohvantakuseen! Ans kattoo kaivaisko tässä maalipurkit esiin, värkkäiskö jonkun modernin ryijyntekeleen tai “taideteoksen”, vai mitä siihen keksis.

Our old Tolomeo Mega is working again!