H niin kuin huvila ja kirja-arvonta!

huvila1

huvila2

huvila3

K niin kuin Koti -kirja tarttui mukaani niiltä aiemmin kovasti mainostamiltani Suomalaisen kirjakaupan loppuvuotisilta alennusmyynneiltä ja on ollut pitkään aikaan ihanin lukemani sisustuskirja. Joten otin ilolla vastaan tiedon samaisten tekijöiden uudesta H niin kuin Huvila -kirjasta. Ja kun toissa viikolla sekä kustantajan edustaja että itse kirjailija lähestyivät minua sähköpostitse ja kysyivät josko haluaisin kirjan luettavakseni, hokasin kysyä, josko saisin sen toisen kirjan lukijaisteni kesken arvottavaksi. Ja sainhan minä, kiitos!

Yhden H niin kuin Huvila -kirjan arvontaan osallistut kuvailemalla kommenttiboksiin unelmiesi vapaa-ajanasuntoa ja jättämällä nimimerkkisi ja sähköpostiosoitteesi. Arvonta-aikaa on tämän viikon loppuun, eli sunnuntaihin 21.4. kello 23.59 asti. Arvontalaulu kajahtaa käyntiin hetimmiten maanantaina. Onnea matkaan!

Ja että millainenkos oma unelmieni vapaa-ajanasumus sitten olisi? Se olisi joko joku ihana pitsi-ikkunainen huvikumpu tai sitten hyvinkin pelkistetty lautamökki, monenlainen ulkokuori kelpaisi, sillä kaikkein tärkeintä olisi mökin suojaisa ja rehevä pihapiiri, sellainen oma salainen puutarha. Niin ja sijainti riittävän lähellä, jonkun pienen pirkanmaalaisen kylän keskustassa, jonne pääsisi linjurilla, meillä kun ei ole autoa.

EDIT:
Kiitos mahtavista vastauksistanne, arvontamasiina laitetaan hommiin ja voittaja julkistetaan maanantai-iltana! 🙂

SAATTAISIT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

112 kommenttia

  1. Unelmieni vapaa-ajanasunto on oma rakas kesäpesäni, siirtolapuutarhamökki keskellä Helsinkiä. 🙂 Pikkuruinen mökki ja pieni piha, jossa hedelmäpuita, vadelmapuskia, hyötypuutarha laatikoissa ja paaaaljon kukkia. Kotoa matkaa on vain 10 minuuttia, joten grillaillut onnistuvat arki-iltoinakin työpäivän jälkeen.

  2. Meren rannalla tai ainakin vettä pitää olla ympärillä, ehkä kallioluoto tai muuten helppohoitoinen piha, pienet makuusopet mutta muutoin avara oleskelutiloiltaan. Plussaa olisi sisävessa (pelkään liikkua pimeällä). Katettu terassi että voi olla ulkona vaikka sataisi.

  3. Ehdotomasti osallistuttava arvontaan! Unelmien vapaa-ajan asunto olisi se huvila meren rannalla saaressa. Mökkikin kelpaisi, vanha mutta kunnostettu. Sellainen josta huokuu Saariston lapset tyyppinen tunnelma, huoletonta tavallista olemista, elämää kesässä, rantakallioita, perinneleikkejä ja kiireetöntä yhdessäoloa perheen kesken.

  4. Unelmoin citymökistä,eli kauniista siirtolapuutarha mökistä,jonne voisimme lasten kanssa hurauttaa vaikka iltakahveille ratikalla,kun autoa emme omista. Jos jonain päivänä vaurastumaan pääsisimme niin mökkiunelmat suunaavat kyllä meren rannalle.

  5. Oih, oma kesäasuntoon ollut unelmissa jo pari vuotta! Haluaisin aika modernin yksikerroksisen mökin, jossa etuosa olisi lasia ja edessä iiiso terassi. Molemmissa päissä takat, toinen varaava, toinen tunnelmaa luova. Yhtenäistä tilaa, pehmoinen kutsuva sohva ja pari nojatuolia lukulamppuineen. Iltaisin voitaisiin kääriytyä viltin alle ihailemaan maisemaa ja takkatulta kirja kädessä. Huoh. Tontti on, mutta mökki vielä puuttuu:)

  6. Ihana arvonta! Multa löytyy kans tuo K niin kuin koti, ja on kyllä inspiroiva kirja.

    Mun unelmien vapaa-ajanasunto ois ehdottomasti joku vanha mummonmökki. Tykkään sisustaa omaa kotia moderniin tyyliin, mutta mökille haluaisin vanhoja perintöhuonekaluja ja kirppislöytöjä. Räsymatot lattioille, emalikattilat keittiöön, eriparituolit pöydän ympärille, rottinkituolit verannalle….vähän niin kuin omien isovanhempieni kesämökillä. Ja puulämmitteinen ulkosauna ois ihan must! Järven rannalla toki… 😉

  7. Unelmieni mökki on vanhempieni mökki, missä olen lapsuuden kesäni viettänyt.
    Mökki on meren rannalla. Piha on kiva, siellä on tilaa lasten leikeille.
    Mökki sinänsä ei ole erityisen hieno, eikä sisustettu. Sitäkin tunnelmallisempi ja rakkaampi kuitenkin. Mökillä on oma ihana tuoksusta, joka seuraa kaupunkiin vaatteiden mukana. <3

  8. Ihana kilpailu, tuohon opukseen täytyy päästä hetimiten tutustumaan 🙂 Minun unelmieni vapaa-ajanasumus olisi suht. pieni, mutta sitäkin tehokkaampi uusi ja moderni talo, yhdessä kerroksessa ja mahdollisimman pelkistetty ruotsalaista saaristotyyliä edustava rakennus. Rakennus olisi puuta, väriltään musta, ja siinä olisi värjäämätön pulpettimallinen peltikatto. Molemmissa päädyissä keskeisesti iso pyöreä ikkuna, aivan katon rajassa. Rakennus sijaitsisi veden äärellä, mutta tontille pitäisi päästä myös autolla. Nurmea ei pihassa välttämättä tarvitsisi olla, vaan ihana kallioinen maasto ja havupuut ympärillä toisivat tunnelmaa pihaan. Kukat olisi istutettu ruukkuihin, joten niidenkään puolesta ei tarvitsisi multamaata olla lainkaan. Ja kun kerran veden äärellä ollaan, pitäisi kallioilta/rannalta päästä uimaan ja uinnin jälkeen voisi peseytyä ja saunoa ihanassa ja pienessä rantasaunassa, joka olisi irtonaisena päärakennuksesta. Kuulostaa jopa liian täydelliseltä ollakseen totta, mutta onneksi unelmissa kaikki on aina mahdollista 🙂

  9. Oma unelma olisi pieni punainen mökki,ympärillä marjapensaita ja pieni polku pellon reunaa pitkin järvelle..mökin ei tarvitsisi olla mökki sanan varsinaisessa merkityksessä vaan riittäisi että se olisi pieni tupa jossain pois kiireestä ja murheista.Sisällä olisi räsymatot lattialla ja aurinko tulvisi sisään…

  10. Puinen modernimpi mökki mukavuuksineen veden äärellä. Rannassa grillikatos ja luonnontilassa oleva piha missä ei tarvitse ajaa ruohoa.

  11. Unelmieni mökki olisi kelohirsimökki kaikilla mukavuuksilla järven tai joen rannalla Lapin maisemissa.
    Siinä olisi ehdottomasti terassi, jossa olisi ihanat lepokalusteet ja grillaustilat. Se olisi yksitasoinen, tilava keittiö, pari makkaria ja iso tupa takalla. Lähin naapuri saisi olla vasta parin kilsan päässä, jotta kissamme saisivat olla vapaana. Sisustaisin sen lappalaisilla materiaaleilla ja siellä viettäisimme rakkaani kanssa elämämme parhaimmat vuodet loppuun asti……

  12. Pikkuruinen mökki siirtolapuutarha alueella. Pitsiä, rottinkia, puuta sopivasti ripoteltuna kaikissa maailman ihanissa henpeissä väreissä ja kaikki pitää olla vanhaa, mitään uutta ei mökkiini tuoda 🙂

  13. Meri, isot ikkunat, lokkien laulu, kukkien tuoksu, helppohoitoinen puutarha, pieni kasvimaa, matkalla ei niin väliä, eikä sisä-tai ulkovessalla. Sähköt mieluusti, ei television takia, vaan keittiö saisi olla toimiva.

    Meri ja helppohoitoisuus ovat asioina ykkösiä.

  14. Unelmoin ihanasta mummonmökistä järvenrannalla. Pihaa saisi olla ja miehellekkin oma harrastepaja. Kotini on melko mustavalkoinen, joten mökkini olisi värikäs sekamelska kaikkea uutta ja vanhaa.

  15. unelmien kesämökille on paljin toiveita. suojaisa tontti -luonnonhiekkarannalla. ihana puutarha ( ja puutarhuri) mutta ne kaksi tärkeintä toivetta: keittiöstä avattavat pariovet aamuaurinkoon ja käynti katetulle terassille josta löytyy kaunis valkoinen muurattu avotakka.

  16. Unelmamökki on valoisa, valkoinen sisältä, paljon vaaleiksi tai harmaiksi maalattuja vanhoja huonekaluja, sisäseinät pystylaudoitusta, pelakuita ikkunoilla ja rappusilla ruukuissa. Vaaleat puuvilla- tai pellavaverhot ikkunoissa, puuhella ja takka sadepäiviä piristämässä.

  17. Unelmieni mökki olisi ison järven, esimerkiksi Päijänteen rannalla. Ympärillä olisi riittävästi tilaa eikä naapureita olisi ihan kyljessä kiinni. Pihamaa luonnontilaista metsikköä ja kanervikkoa, ei leikattavaa nurmikkoa. Mökin itsessään ei tarvitse olla suuri, tupakeittiö ja makuunurkkaus riittää. Sähköt olisi kiva, mutta juoksevaa vettä ei tarvitse mökille tulla. Takka ehdottomasti. Hirsiseinät ja iso terassi. Sisustuksessa vanhoja esineitä ja klassikoita.

  18. Koti on valimeren rannalla joten unelmien vapaa-ajan asunto olisi saunallinen kattohuoneisto Helsingin keskustassa, oma paikka jossa nauttia Helsingista ja rentoutua suomi lomien aikana. Toki oma moderni mokki jarven rannalla olisi kiva noin ajatuksena mutta realiteetti (hyttyset, paarmat ja vetinen kylma kesa) tappaa sen unelman hyvin pian.

  19. Unelmien kesäpaikka olisi, pieni punamultainen mummonmökki, rannalla, puutarhassa vanhoja omenapuita, minkä suojassa riippumatossa voisin makoilla ja lukea kirjaa. Rannalla ihana rantasauna, minkä lämmittämisestä nousee mitä ihanin kesäillan tuoksu, laiturilla saunanjälkeen auringonlaskua katselisin.

  20. mieluisin kesänviettopaikkani voisi olla pieni mummonmökki veden ääressä ihanalla puutarhalla, missä saisin tuunata ja häärätä kaikkea, riippumatto omenapuiden katveessa

  21. Suht pieni, mutta kuitenkin pari makuuhuonetta ja parven sisältävä mökki, erillinen sauna järven rannalla, luonnontilassa oleva piha. Sähköt saa olla ja vesi tulla sisään, mutta tiskeille voisi olla tila myös ulkona raittiissa ilmassa kesäkeittiössä. Kiva olis tutustua uuteen kirjaan.

  22. Ehdottomasti upein rentoutumispaikka olisi meren äärellä. Valkoista väriä, harmahtavaa rottinkia, tähtikuosia ja metallisia lyhtyjä <3 oih. Vaikka toisaalta, ääripääihminen kun olen, niin myös suloinen kotoisa pieni "mummonmökki" kukkakuoseilla ja yltäkylläisellä väriloistolla olisi rentouttava paikka viettää vapaa-aikaa:) Eli en ole niin nirso;))

  23. Unelmien loma-asunto olisi mummonmökki järven rannalla kaukana kaupungin mölyistä. Pihassa olisi vanhoja omenapuita, joihin voisi laittaa riippumaton ja lueskella.:)

  24. Unelmien huvila sijaitsisi omenapuiden keskellä, jossakin Suomen saaristokaupungeista.
    Itse talon ei tarvitse olla suuren suuri, kaunis vanhanajan tunnelma riittäisi:)

  25. Osallistun arvontaan. Mökkini voisi olla rauhallisella paikalla, terassi merelle, puita, kukkia ja vähän mukavuuksiakin. Pieni yrttitarha olisi myös kiva.

  26. Vaikuttaapa ihanalta kirjalta! Unelmieni huvila olisi 1900-luvun vaihteen pitsihuvila merenrannalla. Siellä paistaisi aina aurinko ja tuoksuisi mereltä. Vanhojen omenapuiden katveessa voisi köllötellä riippumatossa ja nauttia vapaa-ajasta.

  27. Asutaan omakotitalossa… tällähetkellä unelmieni loma-asunto on nousemassa tonttimme toiseen laitaan. Kasvihuone-oleskelutila, työtila ja pihahuone jossa ottaa päivänokopsia. Pieni ja lähellä, omalla pihalla unelmien täyttymys.

  28. Tuttu kirja myös mulle, tuo “K niin kuin koti”, ja tosi hyvä! Tähän täytyy osallistua! Unelmieni kesähuvila olisi vastakohta muulle asumiselle. Eli mielellään vanha pihapiiri suurine puineen, mielellään järven rannan tuntumassa. Mökki voisi olla vaatimaton, mutta romanttinen, vaikkapa vanha pieni hirsimökki, jossa tunnelma olisi tärkein. Verhoiksi laittaisin vanhat pitsireunaiset puuvillalakanat ja lattialle räsymatot. Puutarhasta ei olisi huolta, piha voisi olla luonnontilassa, vanhoine perennoineen. Mökki olisi rauhoittumisen ja rentoutumisen paikka. Keittäisin puuhellalla pannukahvit ja illalla saunoisin koivuvastan tuoksuisessa saunassa rakkaimpieni kanssa.

  29. Sellainen ihana mummonmökki, uunilämmitteinen ja narisevat lattiat, jota sitten koristaisi ihanan kirjavat räsymatot.. Siellä olisi ihan erilainen sisutus kuin kotona! Pirttikalustot, vanhan ajan kahvipannut..
    Rauhaisa pihapiiri, ei naapureita ihan vieressä, mielellään vesistön ääressä tai ihan lähellä…
    Ja vielä kun olisi terassi, jossa voisi kiikutella kiikkutuolissa, kahvikuppi kädessä.. Ihanan rauhallista ja hiljaista..

  30. Tällä hetkellä unelmamökki olisi yksiö keskeltä suurempaa kaupunkia, vaikka Turusta, me kun asumme täällä maaseudun rauhassa muulloin :).

  31. Tärkein olisi se että on veden äärellä. Sellainen mukava, viihtyisä, siisti mökki tai huvila. Mieluummin pieni ja vähän vanhanaikainen. Kaunista, villiäkin luontoa ympärillä.

  32. Unelmieni vapaa-ajan asunto olisi pieni ja vanha. Siinä olisi sopivasti kunnostettavaa ja paikka olisi rauhallinen. Omaakin pihaa saisi olla, jotta saisi kesäkukkia, marjapensaita ja yrttejä. Myöskään oma ranta ei olisi pahitteeksi. Sisälle toisin kunnon mummolafiilistä, se olisi kiva vastakohta mustavalkoiselle kodille.

  33. Paikka auringossa! (tietysti, kun pihalla on harmaata ja tuulee niin että kämpän lasit vonkuu.) Pikkuinen (värillä ei ole väliä) mökki ja sen verran paljon puutarhaa ettei naapuriin asti näe. Tai ainakin sen verran että kissoille saisi ulkoiluhäkin (ovat sen verran arkoja, ettei vapaana olosta taitaisi tulla mitään tai todennäköisesti menisivät nopeasti hukkan) ja pienen keittiöpuutarhan ja pari marjapuskaa…

  34. Unelma olisi pieni rintamamiestalo maalla, puutarhan kera. Veden lähesyys plussaa mutta ei välttämätön. Naapureita ei tarvitsisi olla aivan vieressä ja kunnon ei tarvitsisi olla täydellinen, jotta kokonaisuudesta saisi muokattua mieleisen. Kukkapenkki ja pieni mansikkamaa, omenapuita ja talossa puinen lattia ja alkuperäiset kaapinovet. Ja pihasauna!

  35. Unelmieni mökki sijaitsisi jossain vesistön lähettyvillä, olisi moderni ja valoisa. Ja sisällä olisi rauhallinen tunelma, josta ei olisi kiire minnekkän!

  36. Unelmien kesäkoti olisi saaressa, meren äärellä. Ehkä joku moderni, pieni puutalo isoine terasseineen 🙂

  37. Ihana uutuus, lähden arvontaan mukaan tavoittelemaan voittoa! 🙂 Sain joululahjaksi tuon K niinkuin Koti -kirjan, se on aivan ihana!! Unelmieni vapaa-ajan asunto olisi pitsihuvilamainen, mutta uusi mökki järven rannalla keskisuomessa. Kotiseutuni, oi! <3

  38. Unelmani on maatalo ja jonkin verran peltoa, että saa kasvatettua vihannekset ja yrtit. Mukavaa olisi jos järvikään ei olisi kaukana että voisi kalastaa.

  39. Luonnonvaraisella “ruohonleikkuuvapaalla” tontilla pieni torppa, missä pääsisi toteuttamaan kaikki mahdolliset sisustuskokeilut, mitä ei viitsi kotona suorittaa. Sellaisen matkan päässä, että viitsii lähteä yhden illan tähden.

  40. Unelma voisi olla sellainen siirtolapuutarhamökki jossa olisi yhteisöllinen ympäristö tai turun saaristossa lossien takana oleva vanha kalastajamökki..todellisuus on nyt hieman toinen anoppilan mökki jota nyt tyhjennän järkyttävästä määrästä tavaraa , tiedä vaikka tämän kaiken alta paljastuukin unelmamökkini…

  41. Haaveilen pienestä valkoisesta huvilasta, meren rannalla, pienellä kalliokumpareella. Ah, viettäisin niin mielelläni kaikki kesäpäivät moisessa paikassa, laiturilla istuen, kirja kainalossa 🙂

  42. K niin kuin koti olisi paikallaan tässä elämäntilanteessa, kun sisustuskärpänen on päässyt taas puraisemaan pahemman kerran ja jotta uudet hankinnat ja sisustaminen tapahtuisi kuitenkin huolella valiten, on inspiraatiokuvien ym. selailu tarpeen 🙂

    Unelmien huvila; kunnostaa vanhempieni kesämökki pohjoisessa joen varrella ja viettää siellä mahdollisimman paljon vapaa-aikaa…ihan niin kuin pienenä…:)

  43. Vapaa-ajallani haluaisin ajella lähelle mökille, jossa rentoudun puusaunassa. Ehkäpä pulahdan paljuun/järveen/mereen. Kokkailen pihakeittiössä yhdessä ystävieni kanssa ja kuuntelen sateenropinaa takkatulen äärellä hyvää sisustuskirjaa selaillen. Sellaista kuin H niikuin huvilan uskon olevan.

  44. Tämä oli melkoisen vaikea vastattava, sillä haaveeni kohde vaihtuu hieman päivittäin. Toisinaan haaveilen uudesta, modernilla otteella ja arkkitehtuuria korostaen rakennetusta vaaleasta ja valtavilla ikkunoila kyllästetystä huvilasta järven rannalla. Toisinaan taas vanhasta tummasta piilopirtistä meren rannalla. Tai sitten toisin päin. Yhteistä haaveille on kuitenkin se, että haaveilen siitä mökistä. 😉

  45. Unelma “huvila” olisi meren rannalla, kalliota, ehkä jopa oma pieni saari. Sellainen Tove Jansson tyyppinen, jossa saisi vain katsoa merta.

  46. Unelmani, merenrannalla kallioiden keskellä selkeälinjainen talo suurilla ikkunoilla. Sieltä takan ääreltä voisi ihailla myrskyävää syysmerta.

  47. Unelmamökki rakentuu ensi kesänä vanhempieni mökin pihapiiriin. Lähes nolla budjetilla toteutamme hauskan projektin; työmaakopista unelmamökki 🙂
    Mökki on lähellä, rannassa ja sielä on mummu ja vaari, omassa mökissään tosin.
    Mökkiin tulee makuutilat, oleskelutilat ja pikkunen evästys tila. Kaikki tämä pitää mahduttaa n. 20 neliöön, kauniisti ja kätevästi.

  48. Unelmien mökkipaikka olisi meren äärellä, täällä pohjoisessa suomessa. Vajaa 100 km kodista. Piha helppohoitoinen, matala ranta, näkymä aavalle merelle…

  49. Unelmienmökkini olisi vanha, pieni kuivanmaan mökki. Huvikumpumainen fiilis, rehevä puutarha ja kiireetön tunnelma. Tietenkin inhimillisen matkan päässä kotikaupungistani!

  50. Unelmavapariasunto olisi semmoinen perinteinen mummelinmökki ulkoapäin, mutta sisältä sisusteltu pienillä maustesekoituksilla retroa ja modernia tyyliä. Simppeliä ja kaunista, katsojansa silmään. Omasta kotikodista kivoja tavaroita, j0iden muistot siintää lapsuuteen. Ja mökkerö olisi tietenkin järven tai pienen lammen rannalla kaukana naapureista. Semmoinen se olisi!

  51. Haaveilen mäntykankaisesta, kallioisesta tontista ja hiekkarannasta n. puolen tunnin autoajomatkan päässä kotoa. Ei tarvetta pihahommille, mutta jos oikein kovasti haluaisin, saisi ulos kuitenkin mansikoita yms. kasvamaan. Lähimetsässä kasvaisi sieniä ja mustikoita. Tontti avautuisi etelään/lounaaseen, eikä naapureita olisi häiritsevän lähellä. Mökki simppeli, puusaunallinen. Isot ikkunat ja jokin polttopuista lämpöä tuottava tunnelmantekijä. Kuitenkin sähköt ja vesi ja viemäröinti pitäisi mieluusti olla. Iso terassi ja laituri, johon pääsee veneellä.

  52. Unelmoin omasta mökistä melkein päivittäin. Haluaisin sen olevan järven rannalla tarpeeksi lyhyen ajomatkan päässä kodistani, jotta siellä voisi käydä myös viikonloppuisin. Mökki olisi ehdottomasti hirsirakenteinen, sisältä vaalea ja valoisa. Hankkisin mökin kalustuksen ja muut tarpeet pikkuhiljaa käytettynä/ kunnostettuna kirpputoreilta, jolloin jokaisella esineellä olisi oma tarinansa.

  53. Unelmien vapaa-ajanasunto olisi mökki, mistä löytyisi kuitenkin kaikki nykyajan mukavuudet. Mökin sisustus olisi romanttinen, vastakohta kotimme sisustukselle. Takkatulta katsellessa kiire unohtuisi 🙂

  54. Järven rannalla. Mökkimäinen. Ulkosauna. Riippumatto ja rillauspaikka (jossa voi paistaa muurinpohjalettuja) pihalla. Aij aij :))

  55. Unelmieni mökissä kiire ja stressi katoaisi. Sisustus olisi menneeltä ajalta, tiskivesi haettaisiin järvestä ja pihalta saisi popsia mustikoita kielet sinisenä. Useat sukupolvet voisivat viihtyä yhteisellä kesäpaikalla ja nauttia kesästä. Ehkä mökin pihapiirissä voisi olla pieni aitta, josta löytyisi aarteita. Sinne voisi hiipiä aarreretkelle pienten varpaiden seuratessa perässä.

  56. Meren rannalla. Uusi tai vanha. Moderni tai romanttinen villa. Sisältä valkoinen. Sisustettu kivasti, eikä sinne raahattaisi kaikkea sellaista, mitä kotona ei enää haluta pitää.

  57. Meri ja kalliot ihan ikkunan takana. Huvila sisältä seesteisen vaalea ja täynnä mukavia nojatuoleja. Ulkona lapselle tilaa liikkua, keinua ja syödä mansikoita. Ei paljon muuta. Ja sitten pitkät kesälomat – siinä ainekset unielmien huvilaan 🙂
    Kirja kuulosta hyvältä. Itselläni on jo K niin kuin koti.

  58. unelmieni mökki, koko piha täynnä nurmikkoa, puilla lämpiävä pihasauna, grilli ja savustuspönttö, ei juoksevaa vettä vaan oma kaivo, tien toisella puolella lehmien kesälaidun, kerran viikossa käyvä kauppa-auto, kuoppaiset ja mutkittelevat hiekkatiet, takka, riippumatto, puutarha jossa marjapensaita, omenapuita, pieni peruna- ja mansikkamaa.. piilopaikka jossa voisi viettää koko kesän ilman tv:tä tms. vain minä, lapset, mieheni ja yhteinen aika..puuhastelua ja kiireetöntä yhdessäoloa. Naurua ja rakkautta.

  59. Moderni pulpettikattoinen huvila meren rannalla, puusauna huvilan yhteydessä, musta punamultamaali, sisältä pääosin valkoinen -mustalla ja harmaalla tehostettuna, vanhoja huonekaluja ja tavaroita – modernin ja uuden vastapainoksi.

  60. Unelmien kesäkoti olisi suht pelkistetty ja moderni puinen pieni mökki järven rannalla. Iso patio, riippukeinu ja kesäkeittiö ulkona. Rantasauna ja ympäristö luonnontilassa. Vähän tavaraa, paljon tilaa liikkua ja ajatella. Kirjahylly ja ompelukone.

  61. Järvenrannalla oleva enempi moderni kuin romanttinen mökki olisi minun mieleeni. Omakotitaloasujana arvostan luonnontilaista pihapiiriä ettei tarvitse sielläkin tehdä pihatöitä…
    Itseasiassa meillä onkin jo vähän niinkuin unelmien mökki olemassa, yhteinen anopin kanssa, joten sisustus on hoidettu siltäpuolen…Se sijaitsee Ruovedellä, aivan Helvetinjärven kansallispuiston naapurissa(kävelymatkan päässä!), järvenrannalla ja pihapiiri on lähes luonnontilainen! Päämökki ja meidän “aitta”. Ainut miinus on sisävesssan ja juoksevan veden puuttuminen:( Niin ja se etten itse juurikaan pääse sisustamaan…

  62. Unelmieni vapaa-ajanasunto olisi pieni huvila meren rannalla. Pihasta löytyisi yrttitarha ja kesäinen keidas rentoutumiseen!

  63. Unelmien vapaa-ajan asunnoksi on haaveissa eräs rintamamiestalo lapsuuden kotipaikkakunnaltani. Se on rakennettu ihan järven rantaan pienessä lahden poukamassa. Talon ympärillä on peltoja ja kaunis maalaismaisema, vaikka kylälle ei ole kuin alle pari kilometriä. Ikinä en ole taloa sisältä nähnyt, mutta kuvitellut joka kerta ohi kulkiessa 🙂

  64. Kesäpaikassa tulisi olla ranta, jossa uida. Kalliota, mäntyjä. Harmaa mökki valtavilla ikkunoilla. Takka ja myrskylyhtyjä. Ja kirjoja luettavaksi. Ja vaan ihan pakolliset tavarat.

  65. Minun unelmani on lähellä kotia merenrannalla, lämpimiä kallioita, lokin kirkunaa, auringonvälkettä, mustikkametsää, metsämansikkaa, … Kaipa sinne jo kohta pääsee 🙂

    Iloista loppuviikkoa!

  66. Unelmana olisi löytää joku järven rannalla oleva vanha leirikeskuksen rantasaunarakennus. Ne on usein aika lähellä kaupunkeja ja niissä on oikeanlaista arkkitehtuuria, ja sitä sopivasti uudistaen vietellä rentouttavia remonttihetkiä..ja grillata, uida, marjastaa ja sienestää. Vasta omakotitalo valmistumassa ja haaveilen jo uudesta remonttikohteesta, aivan älytöntä!

  67. Kirkasvetisen järven tai meren rannalla, kelohonkainen avara mökki mukavuuksilla. Lähellä marjastus ja sienestys maastot

  68. unelmien kesämökki on oma mökkini, parasta on istua terassilla ja katsella järvenselällä ohikulkevia veneitä ja laivoja! Olen käynyt mökillä koko ikäni enkä luovu siitä ikinä, vaikka loputon työmaa onkin ja askeettiset olosuhteet (jotka aion myös mökillä säilyttää).

  69. Meren rannalla, kallioisella tontilla, must, moderni ja simppeli “latomainen” mökki. Ikkunoista näkyy meri ja terassilla tuoksuu suola 🙂

  70. Unelmien “ylellinen”, mutta perinteinen kesämökki järvenrannalla, lapsiystävällinen, sopivan matkan päässä kaikesta hälinästä, omassa rauhassa. Siellä vietettäisiin kesät ja muut lomat ja vielä hyvin hyvin kaukana siintävät eläkepäivät.

  71. Kyllä se varmaan olis merenranta mökki. Ihana punainen pikku tupa. Suojaisassa, mutta aurinkoisessa paikassa. Ehkäpä jopa saaressa, muttei kovin kaukana mantereesta 🙂

  72. Unelma mökkini olisi meren tai järven rannalla. Rakennuksella ei olisi niin väliä, mutta rantasauna olisi must ja paljusta tulisi vielä lisäpisteitä.

  73. Paras kesäpaikka on niin lähellä kotia, että iltaisin voi hurauttaa pyörällä kotiin, jos yöksi ei ehdi jäädä. Pieniruutuiset ikkunat, punamultainen ulkokuori ja vaaleansininen lattia. Vanha puutarha ympärillä jossa omenapuut ja pionit. Ihaninta on, että meiltä tämmöinen jo löytyy!

  74. Unelma kesäpaikka olisi vanha mummonmökki järven rannalla. Laituri missä saisi onkia ja puusauna rannalla ehdottomasti!

  75. Unelmien huvila olisi sopivan matkan päässä kotoa, jotta kesäisin voisi vaikka töihin kulkea sieltä. Vettä ja rauhaa ympärillä. Joku pieni ja sympaattinen mökki riittäisi kunhan olisi avara ja valoisa. Sisältä maalaisin lattiasta kattoon valkoisella ja sekalainen seurakunta rentoja huonekaluja… Ai että, olispa jo kesä! 🙂

  76. Unelmieni vaapa-ajanasunto: Mummonmökki järvenrannalla. Väriltään mökki voisi olla hempeä vaaleanpunainen ja sisustustyyliltään vanhaa ja romanttista 🙂

  77. Mökissä pitää olla mökkifiilis, eli sisustus vanhanaikainen, pastellivärit, puukalusteet ja tyylikäs, ei kuitenkaan ihan mummomökki, vanhan ja uuden sekoittaminen luo kivan tyylin.

  78. Unelmieni vapaa-ajan-asunto olisi luultavasti ihan tavallinen supisuomalainen mökki ja sauna. Kaipaisin hekstisen kaupunkiasumisen jälkeen rauhaa, hiljaisuutta ja soutelua järvellä. Pojan kanssa pelattaisiin lautapelejä, ihmeteltäisiin metsää ja käytäisiin mato-ongella. Mökissä olisi kaasu hella ja kaasujääkaappi, vessaksi kelpaisi ulkohuussi. Mökki olisi kuitenkin raikas väritykseltään ja vähäelainen, ei mikään “hylättyjen tavaroiden” varasto.

  79. Minun unelmieni vapaa-ajan asunto sijaitsee rauhallisella paikalla järven rannalla. Tupa on melko pieni, mutta sinne mahtuu nelisen henkeä nukkumaan. Sauna on erikseen ja sen kyljessä on pieni takkahuone. Paikka sijaitsee niin, että mökistä on suora näkymä ulapalle. Terassin riippukeinussa nukutaan makoisimmat unet.

  80. Pieni, vanha, punainen puutalo. Ruutuikkunat ja portaat, joilla juoda aamukahvia. Valkoiseksi maalattu, nariseva lautalattia ja seinillä tyyliin sopivat, kepeät tapetit. Sauna ehdottomasti ulkorakennuksessa. Vehreä ja runsas vanha puutarha, jossa kasvaa omenapuita.

  81. Unelmien vapaa-ajanasunto olisi ehdottomasti melkein umpeenkasvanut siirtolapuutarhamökki. Ruutua, raitaa, ruusua kuoseina ja vanhoja värikkäitä kalusteita huonekaluina. Räsymattoja tietysti ja ainainen auringonpaiste ja linnunlaulu. Ruokana lettuja ja mansikoita ja juomana itsekeitettyä vadelmamehua… Riippukeinu tietysti omenapuusta päärynäpuuhun kiinnitettynä ja toinen kaverille kirsikkapuiden väliin.

  82. Joko pieni mökki keskellä ei mitään, ei sähköjä, pieni kamiina ja mökin tunnelma tai sitten huvila järven rannalla mukavuuksineen. Siinä mun unelmat 😀

  83. Unelmieni vapaa-ajanasunto olisi lautta- tai lossimatkan päässä mantereelta saaressa meren rannalla. Tuuli saisi tuivertaa ja asumusto olla säiden armoilla. Rakennuksessa paljon ikkunapintaa ja sisällä takka. Talviasuttava jotta voisi oleilla niillä kaikkein parhaillakin keleillä. Sisävessa ja -vesi.

  84. Vanha puuhuvila jossain kesäkaupungissa, esimerkiksi Hangossa. Ei tarvitsisi edes olla talviasuttava välttämättä. Suojaisa piha jossa syreenejä ja kukkia.

  85. Unelmien vapaa-ajan asunto olisi merenrannalla. Isot ikkunat merelle, selkeää ja minimalistista, paljon oleskelutilaa ja mukautuvat makuutilat, sisävessa ja sähkö tietysti myös 🙂 Helppohoitoinen piha, jossa lasten olisi turvallista olla…

  86. Varmaan jokin mummon mökki huomaamattomasti nykyaikaisella tekniikalla kuitenkin (ainakin osin) varusteltuna. Ehdottomasti meren rannalla, sileät kalliot ja meriveden suolainen tuoksu ovat niitä juttuja joista haluan nauttia unelmien kesäpaikassani. Laituri ja laiturin päässä tikkaat, joista pulahtaa uimaan. Puusauna ja saunasta näköala merelle…

  87. Joku vanha mummon mökki. Rantaa en missään nimessä halua, mutta kiva olisi jos uimaan ja kalaan pääsisi hurauttamaan parin kilsan päähän vaikka pyörällä.

  88. Moderni puutalo isoilla lasipinnoilla ja suurella terassilla jossain kallioluodolla, paikassa jossa ei kasvaisi juuri mitään… ei ainakaan varmasti ruohoa. Sisustus kotimaista designia ja puuta. Makuupaikat parvella. Oleskelutila mahdollisimman avointa, oman oven takana vain (puulämmitteinen) sauna, pesutilat ja wc. Terassilla kylpypalju.

  89. unelmien mökki olisi keski Suomessa järven rannalla.
    päältä sysimusta, sisältä vaalea, isot ikkunat järvelle, takka, kirppislöytöjä. sauna liki mökkiä. tärkein leppoisa aika perheen kesken, ei mitään urakkapihaa.

  90. Oi, itsekin pidin älyttömästi tuosta K niinkuin kodista, joten tahdon kyllä tämänkin kirjahyllyyni. Oma unelmieni vapaa-ajanviettopaikka olisi ehdottomasti mummonmökki sopivankokoisella pihalla ja pienellä peltopläntillä, olis paljon kuopsutettavaa ja voisi vähän viljelläkin. Sisällä olisi moderni keittiö, mutta muuten vanhaa kunnioittaen sisustettu, värikkäitä räsymattoja ja ehdottomasti kiikkutuoli! Ja pihassa puulämmitteinen sauna! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *