Kalusteprojekteja


Nyt on työn alla parikin kalusteprojektia. Tärkeämpi niistä on Operaatio sohvapöytä, joka sai alkunsa jo syksyllä, kun ostin työpaikaltani betonitason 50 eurolla. Siitä asti olen etsinyt sille sopivia jalkoja kirpputoreilta ja rautakaupoista. Jalkojen tuli olla riittävän korkeat, jotta sohvan edessä majailevat rahit mahtuisivat juuri sopivasti pöydän alle. Vasta pari viikkoa sitten bongasin Ikean sivuilta hiljattain valikoimiin tulleet teräksiset kantikkaat kylppärikaapin jalat (tismalleen samanlaista ja -kokoista putkea, kuin itse suunnittelemani ja valmistamani ruokapöydän jalat!) ja nehän oli toki tilattava. Eilen noudin jalat postista, tänään työkaverini ystävällisesti sahasi sopivan tukilevyn betonin alle (itse en ole opiskeluaikojen protonrakenteluiden jälkeen uskaltanut pöytäsirkkeliä käytellä, eli kiitokset Antille!) ja huomenna äitini tulee kuskaamaan betonilevyn kotiin. Ainakin saamme uniikin sohvapöydän! 🙂

Toinen projekti sai alkunsa tulevan lauantain pippaloista, jonne tullaan tarvitsemaan lisäistuimia. Muistin Ikean vanhat kuutiorahit ja kävin kaivamassa ne vintistä. Niiden valkoiset kangaspäälliset ovat pesuissa kutistuneet, joten rungon ruskea mdf vilahteli ikävästi helmasta. Kaivoin siis maalipöntön eteisen romukaapista ja tartuin telaan! (Telaamalla saa hienoa tasaista jälkeä, sain vinkin aikanani Bauhausin maalimyyjältä)
Todistusaineistoa projektieni lopputuloksista on luvassa lähiaikoina…

SAATTAISIT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *