Keinu ja Leena



Juhannuksen kyläilyreissulta isäni luota mukaamme lähti kaksi lapsuuteni aarretta, vanha puinen keinutuoli ja Leena-nukke. Tuolin sain lahjaksi jouluna -80 ja alunperin se oli petsattu myrkynvihreäksi. Joskus kymmenisen vuotta sitten isäni oli keksinyt hioa ja maalata sen. Tarina ei kerro, miksi isäni valitsi juuri keltaisen värin. Alkajaisiksi olin hivenen hämmentynyt, mutta lopultahan tuo värivalinta osui aivan nappiin! Kaiken kukkuraksi tuo on juurikin se “Brion-keltainen”, eli samaa sävyä Brion lelujen keltaisten osien kanssa. Ja niitähän meillä on. Melko hämmentävä yhteensattuma.

Samassa satsissa kotiutui siis myös toinen tärkeä esine, eli Leena-nukke. Vekara-kirjani mukaan Leena oli 3-vuotislahjani. Kirja ei kuitenkaan kerro, mistä nukke sai nimensä. Leena on suorastaan hämmentävä näky luomivärineen ja huulipunineen päivineen, ikäänkuin vauvan ja barbien risteytys. Hui! Pesin Leenan kynsiharjalla ja Fairylla ja liotin lopuksi tukkansa huuhteluainevedessä ja kampasin läpi. Nyt hän on melkein kuin uusi. Ainakin jos ei huomioida toisen käden jyrsittyjä sormia (Lotta-koiran pentuaikaisia tekosia) ja lurpattavaa silmäluomea… Sillä aikaa kun Leena kuivatteli kiharapilveään, minä kampesin itseni vinttiin penkomaan neitokaiselle päällepantavaa lasten pienimmistä (50cm) vaatteista (jotka on säilötty vinttiin nimellä “Lastenvaateaarteita”). Sukkahousujen ja kietaisubodyn alle Leena sai myös vaipan, ihan vaan vahinkojen varalta. 😉

Keinu on kovassa käytössä ja Leenalle on tarjolla paljon haleja ja pusuja, eli jälkikasvullani on erittäin hyvä maku! 🙂

P.S. Tarkkasilmäisimmät löytävät myös kuviin piilotetut tutin ja pallollisen nilkkasukan…

SAATTAISIT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

11 comments

  1. meilläkin on leena-nukke. tyttäreni nimeämä, ja en tiedä, mistä nimi on keksitty. ehkä se on universaali nukennimi 🙂 Vastailin muuten pikkukakkospuiston pilvereunalla-villatakkikommenttiisi ja tajusin sitten, että se alkuperäinen takkihan on tosiaan mennyt jo eteenpäin, että ei se välttis mun lapsi ollutkaan joka siellä puistossa huiteli 😀 tarkennuksena vaan.

    1. Hmmm… Leenan on siis oltava universaali, vuosikymmeniä kestävä nukennimi! 😀 Joo, lukaisinkin kommenttisi. Kaikessa tunnistettavuudessaan hämmentävä villatakki siis! 🙂

  2. Et varmaan itse ymmärrä, miten naurettava olet :DD “Hämmentävä yhteensattuma” ja juuri se keltainen, jonka sävyisiä tavaroita meillä juuri on kelpuutettu. Hämmentävää ja häkellyttävää, suorastaan hekumallista.

    1. Hei vaan, ja kiva kun viitsit taas ilahduttaa viestilläsi! 😉 Ymmärrän kyllä olevani naurettava, vieläpä hyvinkin monissa eri asioissa (eivätkä kaikki niistä ole edes olleet täällä esillä!). Mutta tässä asiassa en nyt varsinaista naurettavuutta näe, kun kyse on kuitenkin silkasta sattumasta: ensiksikin, isäni oli siis aivan itse, kaikessa hiljaisuudessa tuohon maalisävyyn päätynyt (jo lähemmäs kymmenen vuotta sitten!), toisekseen, minä en ole Brion käyttämää keltaisen sävyä päässyt valkkaamaan, enkä siis myöskään keinun ja lelujen keltaisen yhteensopivuutta etukäteen tutkailemaan. Seinämaalimme onkin sitten kirkkaamman keltainen.

      P.S. Olen jo melko varma siitä, että “tunnemme” henkilökohtaisesti ja kaikesta päätellen olen toiminut jotenkin törpösti? Muutoin en tätä jo vuodenpäivät jatkunutta riidanhaastamistasi ymmärrä… eli mitä nöyrimmät pahoitteluni, mikä syy sitten lieneekään! 🙂 Ja totta maar asioista saa olla eri mieltä ja sen voi jopa ilmoittaa, mutta tämä kommentointisi on jo melko kummallista…

  3. Meidän kaksoset leikkivät mun vanhalla Paula-nukella ja keinuvat vastaavassa keinussa joka tosin on punainen. Tai keinuvat ja keinuvat, tappelevat yleensä siitä kumpi siinä saa ylipäätään istua 🙂

  4. Keinu on kaunis! Kateus, sekin voi olla syynä toisen mielen pahoittamiseen.. todella hienosti olet aikaisemmin suhtaunut provosointikommentteihin (liekkö saman ihmisen tuotoksia). Toisaalta ymmärrän kateutta. Blogisi on hienoa, kaunis ja ainutlaatuinen esimerkki siitä että lapsiperheen koti voi olla ns. täydellisesti mietittyjä ja harkittuja yksityiskohtia täynnä + lisäksi hankintasi huokuvat järjestelmällisyyttä ja hyvää taloudellista tasapainoa.. siinä on monta syytä kateudelle. Jos kateutta ei osaa käsitellä syntyy siitä vihaa ja ärsytystä. Itse innolla odotan aina uusia kirjoituksiasi, välillä koen myös kateuden tunteita (myönnän :D), mutta omalla kohdallani kateus saa itseni toimimaan.. ajatuksella: “tuollaisen voisin itsekkin tehdä” “kyllä minäkin osaan ja voin”. Kiitos inspiroivasta blogista!

  5. Komppaan edellistä. Kyllä täälläkin hieman kateudella ihastellaan teidän arkea ja sen yksityiskohtia vaikka jaloissa häärii vain yksi lapsi. Mutta silloin kun oikein alkaa tuntua että kotona ei mikään mene nappiin niin ajattelen että täytyy teilläkin olla niitä pyykkikasoja ja leluvanoja ;o).

    Ihanan asiallisesti osaat asiattomatkin kommentit ottaa ja toimia kuten parhaaksi näet. Ihanaa kesää koko perheelle!

  6. Minusta on ihanaa seurata blogiasi, vaikka elämäntilanteeni on aivan erilainen – lapset lähes aikuisia ja asun maalla – ja huushollinikin on mallia “kaikki rosoinen käy, kunhan se on jotain vihreän sävyä”. Blogisi kautta innostuin teipeistä ja nyt niitä on useammassakin paikassa, vihreänä tietysti:)
    Joillekin ihmisille kateus taitaa olla elämäneliksiiriä, itse en sitä ymmärrä. Että jonkun loukkaaminen on päivän kohokohta… mappi ö:hön sellaiset!

  7. Minä puolestaan komppaan Minnaa. Olen myös erilaisessa elämäntilanteessa, tosin hieman toisessa päässä. Lapseton ja tällä hetkellä myös väliaikaisesti asunnoton 😉 Siitä huolimatta jaksan huolella seurata blogisi herkkiä kuvia ja älykkäitä oivalluksia. Estetiikka ja kauneus ovat lähimpänä pyhyyttä eikä ole laisinkaan moitittava asia, jos niistä osaa elämässä nauttia.

  8. No mutta kylläpäs täällä on mukavia tsemppausviestejä, erityisen kivaa on kuulla sekin, ettei kaikki lukijaiseni ole plusmiinus kolmekymppisiä pienten lasten äitejä, vaan muutkin voivat saada tästä jotain irti. Hurjan kauniita sanoja muutenkin, kiitos niistä! 🙂

    Tämä vakkaritrollaaja on tosiaan yksi ja sama hahmo ja minuun ja blogiini selvästikin niin kovasti harmistunut. Mutta lukee silti… 😀 Olen pitänyt kunnia-asiana, etten valikoi niitä kaikkein imartelevimpia kommentteja, vaan julkaisen kaikki kommentit, omituisimmatkin. Eihän mun tarttisi, mutta onneksi mun maailmani ei noista muserru. 🙂

    Meillä to-del-la-kin on leluja siellä täällä, likaisia pyykkejä pyörii jaloissa, puhtaita pyykkejä isoissa keoissa odottamassa kaappiin viikkaamista, ruoantähteitä pöydän alla, kuivunutta puuroa syöttötuoleissa… Vain muutamia asioita mainitakseni. Jos totta puhutaan, lähipiirimme tuskin pitää meitä erityisen siisteinä ihmisinä! Eli vaikka olenkin oikein tyytyväinen elämääni, rakkaisiin (mutta niin pirun kovaäänisiin ja tottelemattomiin!) lapsiini ja ihanaan mieheeni, niin eipä tämä munkaan elämäni nyt sentään mitään kadehtimisen arvoista ole. Omat onnenhetkemme ja ongelmamme on meillä kaikilla! 🙂

    Ihan mahtavaa, Hanna, asia on juurikin niin, että ihan yhtälailla tekin voitte ja osaatte! Ugh, olen puhunut! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *