Kirjahyllyn kasvojenkohotus



Eilen illalla se viimein tapahtui, pitkäaikainen haaveemme toteutui ja kirjahylly sai uudet etusarjat. Projekti polkaistiin käyntiin jo sunnuntaina, kun karautimme koko poppoo bussilla (meillä kun ei ole autoa) Ikeaan ja takaisin tullessamme roudasimmekin mukanamme oikein kunnon lastia. Oltiin varmasti aikamoinen näky, kaksosrattainemme päivinemme…  Kahdeksan 60x32cm mdf-etusarjan lisäksi toimme mm. neljä jätesankoa kaksine mekanismeineen, kaksi 140cm leveää pimennysverhoa, verhotangon, pari maljakkoa, metreittäin kangasta, pari kirjaa… Nämä ja muutama muukin artikkeli, kaikki linjurilla siis! 🙂

Etusarjat vaihdettiin, ne alkuperäiset kun eivät olleet täysin mieluisia edes ostohetkellä. Eniten niissä häiritsi lasin vihertävyys ja hyvänä kakkosena tulivat alumiinikehykset (oon enemmän teräs-naisia). Alunperin lasin alle oli tarkoitus laittaa kuvia, mutta eipä sitäkään sitten koskaan saatu aikaiseksi. Stuvan etusarjojen kaltaisista valkoisista ja vetimettömistä haaveilin ja lopulta ne kyseiset ihanuudet sitten myös hankittiin. Ja olisi hankittu varmasti aiemminkin, jos vain olisin ollut varma, että saan kiinnitettyä ne noihin laatikoihin. Bestå-laatikoilla kun on erilainen mitoitus, eivätkä etusarjan rei’itykset mene aivan yksiin Stuvan kanssa. Ongelma ratkesi pienten testien jälkeen siten, että etusarja on laatikossa kiinni vain alemmalla epäkeskoruuvilla, ylemmän ruuvin korvaan kulmaraudalla (kunhan vain ehdin poiketa rautakaupassa…). Toinen ratkaisuvaihtoehto olisi ollut mitata ja porata etusarjoihin uudet reiät, mutta se olisi vaatinut jo huomattavasti enemmän tarkkuutta, joten kulmarauta tuntui turvallisemmalta vaihtoehdolta. Nyt olen erittäin tyytyväinen! Kirjahylly mätsää upeasti myös seinän toisella puolella majailevan lasten vaatekaapin kanssa, Stuvaa kun on sekin.

SAATTAISIT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

8 comments

  1. Näyttää tosi hyvältä, Stuva on pop! Ja ihana muutenkin, minusta tuollaiset täpötäydet kirjahyllyt luovat niin lämpöisen kodikasta fiilistä 🙂

  2. Tänksistä, nyt tuo kirjahylly on kyllä niiiin paljon paremman näköinen, enää nuo riemunkirjavat selkämyksetkään eivät kiukuta! 🙂

  3. No mut ompa vaan komeen näköinen!! mul tuli mieleen,et miks ette hankkineet alkujaan stuvan hyllyä?ja siihen etusarjoja? Eikös itse stuvastakin saisi tollasen kokonaisuuden? Vai onkohan tuo bestå pian kestävämpää laatua,oon miettinyt?
    Mä niin tuun aina ihaileen tänne teidän kotia,järjestystä,kauneutta,kekseliäisyyttä,tehokkuutta.Emmä jaksa noiden kaksostemme kanssa mitään täällä kotona tehdä,ku kaikki aika menee niitten vahtimiseen,syöttämseen,nukuttamiseen,ja loput vapaa-ajat siiiivoamiseen….mutta…hetken tätä kestää 😉

    1. Arvon tuplamama, kaikki ei ole sitä miltä näyttää! Voi kunpa tietäisit, miltä täällä näyttää silloin, kun kuvia EI oteta! Tai no, kyllä sä tiedät… 😀 Lapset sylkevät ruokaa ja juomaa, kaatavat kaikki lelut kerralla lattialle, heittelevät niitä ympäri kämppää, kiipeilevät pöydille ja ikkunalaudoille jne. jne. Joten perustilanne on se, että rahit on nostettu ylösalaisin sohvalle, ruokapöydäntuolit keikautettu selälleen lattialle ja sukat tarttuu lattiaan kiinni.

      Bestån ja Stuvan rungot on havaintojeni mukaan ihan samaa kamaa, kootaankin ihan samalla tavalla, ainoastaan niiden syvyys on eri. Stuva on vaatekaapin syvyinen, eli turhan syvä kirjahyllyksi. Bestå-hyllyynkin menee peruskokoisia kirjoja kahteen riviin. 🙂

  4. Minua kiinnostaa hyvin paljon tämä Stuva-Bestå-yhdistelmä! Miten etupaneeli käytännössä on toiminut Beståssa? Ja ne ovat siis laatikoissa kiinni vai kuinka?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *