Kirstun uusi elämä





Olin 16-vuotias, tai jotain sinne päin, kun sain lahjaksi tätini miehen tekemän “kapiokirstun”. Sinne sitten keräilin astioita ja muita aarteita. Alun perin kirstu käsiteltiin kuultovalkoiseksi ja siinä oli messinginväriset metallikoristeet. Aika ajoi “maalaisromanttisuudesta” ohi, eikä edellisessä kodissamme ollut kirstulle tilaakaan, joten reppana joutui vintille.

Eilen vanha toveri pääsi kasvojenkohotukseen. Kaikki helat veks, kittiä reikiin ja kolme kerrosta kiiltävää valkoista kalustemaalia pintaan! Ja avot, taas hän on kuin uusi! Uudet hopean väriset helat (lukko ja kantokahvat) ovat vielä hakusessa. Alun pitäen oli tarkoitus sijoittaa kirstu eteiseen ikkunan alle, mutta se näyttää olevan siihen aivan liian iso (leveys 60×77, korkeus 57cm), joten loppusijoituspaikka taitaakin olla peräkammari. Sisään on tarkoitus säilöä mm. usein tarvittavia työkaluja ja imuri. Harmittaa kovasti, etten hokannut ottaa kirstusta virallista “ennen”-kuvaa. Siksi jouduin kaivelemaan ja skannaamaan vanhoja kökköjä paperivalokuvia, joissa kirstu viuhahtaa.

SAATTAISIT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

1 kommentti

  1. Minä sain rippilahjaksi keinutuolin lisäksi kapiokirstun, se oli alunperin äiteeni vanha. Valkoinen, ruusukoristeilla oleva kirstu jossa on kaareva kansi. Mustat helat, lukko ja kahvat.. Odotin sitä innolla, se oli jotenkin merkki omasta itsenäistymisestä? Mutta voi hirvitys siellä sisällä olevia astioita.. Olen muuttojen aikana kokeillut "vahingossa" niiden kestävyyttä, ihan liian lujaa tekoa! Astiasto on kuudelle kippoineen, kappoineen ja väriltään valkoisella pohjalla pieniä punaisia, hieman epäselviä kukkia.. 🙂 Siellä oli myös muorin nypläämillä pitseillä koristellut valkoiset puuvilla+pellavaiset lakanat. Liinavaatteet ovat olleet niin rakkaita etten ole hennonnut niitä kertaakaan käyttää.