Kotiäiskän juhla-asu




Tässäpä pitkästä aikaa ihan aikuista muotia, vieläpä omalla (loppuvuoden syömingeistä pöhöttyneellä) naamallani varustettuna! Uudenvuodenaattona juhlimme veljeni häitä, joten kerrankin tämä kotiäiti sai syyn pukeutua! Juhla-asuksi valikoitui pari viikkoa sitten H&M:n alerekistä poimittu H&M:n ja Maison Martin Margielan yhteistyömalliston Horizontally worn dress. Aiemmat suunnittelijayhteistyöt eivät ole itseäni niin kovasti puhutelleet (miehellä on kyllä joitakin vaatekappaleita niistä, mm. aivan upea alerekistä puoleen hintaan bongattu villainen Viktor&Rolf-smokki), mutta tässä mallistossa oli useampiakin kiinnostavia vaatekappaleita. Malliston tullessa myyntiin minä jopa jonottelin juuri tätä kyseistä mekkoa nettikaupassa! Edes kotiin sovitettavaksi, kun hinta oli kuiteskin peräti 149 euroa… Vaan kun sivut vihdoin toimivat, oli isommat koot jo myyty loppuun. Mutta eipä harmita yhtään, sillä nyt sopivan kokoinen mekko irtosi myymälästä vain 35 eurolla! 🙂

New Bohemian tyttöjen tekemiä kauniita ja modernisti vintagehenkisiä kampauksia näin joulukuun alussa Super Mukavan ja Vintage Gardenin uuden ihanan liikkeen avajaisissa ja päätin oitis, että haluaisin heiltä kampauksen ja sellaisen nyt myös sain. Edellisen kerran mulla oli kampaus 9 vuotta sitten omissa häissäni…

Että tässäpä nähtäväksenne “avantgarde meets vintage” -henkinen juhla-asuni. Horizontally worn dress H&M Maison Martin Margiela, kengät Vagabond (kevään Hulluilta päiviltä ostetut “peep toet” jäivät vallan käyttämättä ja käytössä olivatkin vain Thelma-nilkkurit, reilun vuodentakainen -70% alelöytö. Veljeni kotona olin ihan vaan sukkasilteen), kampaus New Bohemia, teräksinen Disco-rannekello Calvin Klein (useampi vuosi sitten veronpalautusrahoilla ostettu), kuution malliset edulliset hopeakorvikset “bulkkilöytö” mahdollisesti Kultajousesta (ei voi muistaa enää!). Kelloon mätsääviä, Barcelonasta hankkimiani, Joid’art:n (aivan jumalainen firma, ihanat korut ja putiikit! Ostin samalla reissulla useampiakin merkin hopeakoruja) korviksiakin mallailin, mutta nuo pienet kuutiot sopivat huomattavasti paremmin tämän kampaukseni henkeen. Päällystakkina ainakin kymmenen vuotta sitten Pelastusarmeijan kirpulta ostamani vanha krimiturkki (lammasta), pikkulaukuksi valitsin vuosia vanhan Global Accessories -käsveskan. Mutta sekin oli lopulta vain isommassa kassissa piilossa, kun raapotin mukanani mm. kameraa ja lastenhoitotarpeistoa.

EDIT:
Lisäsin tuon puolivartalokuvani ja samalla muokkasin parin vanhan kuvan kokoa…

Ja kuulkaas, juuri tänään poikkesin Tampereella Hämeenkadun H&M:lla ja siellähän noita mekkoja oli rekissä edelleen, sekä mustana että sinisenä, 35 euron hintaan!

SAATTAISIT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

21 kommenttia

  1. Näytätpä upealta etkä yhtään turvonneelta vaan kauniilta! Ihana kampaus kertakaikkiaan ja vaatteet sekä asusteet myös. Toivottavasti oli kivat häät. 🙂

  2. Siis apua, oliko noita mekkoja vielä liikkeesä? Mäkin tahdon, varsinkin tuohon hintaan 😀 olen uusi lukija, olen nyt monta päivää lukenut blogiasi taaksepäin. Ihana tyyli 🙂

  3. Vau! En tiennytkään, että tätä blogia kirjoittelee tuollainen kaunotar! Löytyy siis sekä sisäistä että ulkoista kauneutta. Ihana!

  4. Hienolta nayttaa! Ostin saman mekon sinisena, kyllakin jo ihan normihintaan joka meillapain oli n. 100e. Valinta varien valilla oli kylla vaikea, molempia vaihtelin paalleni ja lopulta paadyin siniseen, ihana mekko 🙂

  5. Näytät tosi hyvältä! Upea mekko ja asusteet, pöhötyksestä ei tietoakaan! Kaunis kampaus kruunaa tyylisi 🙂

    Täällä on muuten myös (kovassa) käytössä samaiset Thelma-nilkkurit, joiden ansiosta on voinut monet kerrat jättää korkkarit kotiin 😉

  6. KIITOS kauniista sanoistanne! 🙂 Olin loppuvuoden vähähiilarisella ja muutoinkin niukalla ruokavaliolla ja silloin leukaperät olivat kyllä aikalailla eri luokkaa (muuten kyllä tulokset jäivät ihmeen surkeiksi!). Mutta kun synttäri- ja jouluherkut oli mätetty naamariin ja kunnon hiilaripöhötys (plus ne takaisin tulleet kilot…) päällänsä, suorastaan järkytyin kun sieltä kampaajan peilistä näin, kuinka nauraessani sain aikaan ihan kunnon kaksoisleuan! Mutta nyt on uusi vuosi ja uusi dieetti, josko nyt pääsisin eroon niistä 10-15 vieläkin mukana roikkuvasta vauvakilosta… Lopullisesti. :/

  7. Lähin tänään ihan töikseni tän blogauksen luettuani henkkamaukkaan ihmettelemään tuota mekkoa 🙂 Kääntelin ja ihmettelin, kysyin myyjänkin kääntelemään ja ihmettelemään. Mulla ei ollu mitään muistikuvaa, miten se oli sun päällä näissä kuvissa ja myyjällä ei myöskään mitään käsitystä. Löysin siitä vierestä niiden oman lehden sitten, ja sieltä bongasin mekon puettuna mallin päällä. Oli hauska, vaan en voinut tuon pienen pojan kanssa ahtautua sovituskoppiin taiteilemaan tuota ylle. Seuraavaksi kysyin materiaalia; myyjällä ei ollut hajua siitäkään 😀 Mekossa ei ollut lappua, jossa se olisi mainittu, eikä kukaan kaupassa tiennyt! Tiiätkö sä 🙂
    Päätin mennä joku päivä yksin kokeilemaan, jollei niitä enää ole, se on sitten mun kohtalo jäädä vaille tuota hauskuutta. Mua nauratti se myyjän touhu, en siis ollut mitenkään kiukkuinen tai loukkaantunut tai ilkeä, mutta joku muu kyllä saattaisi tuossa kohtaa olla!

    Ja tuohon viimeisimpään blogaukseen siitä, kun tuntuu ettei mitään kerkiä; mulla on joululta uusi puhelin ja sitä myöten Instagram, ja siinäpä se on bloggaus ollut ihan jäissä sitten, hävettää ihan, kun se vähäkin teksintuottaminen jää muutaman kännykameralla räpsityn kuvan jalkoihin.. Joten oohan armollinen itselle, kyllä se aika taas koittaa, kun jaksaa!

    1. 😀 Ei osannut nuori myyjä tyttö muakaan auttaa, vaan siellä soituskopissa sitä ihmeissäni pyörittelin! Kunnes sitten tajusin avata kaikki napit ja johan hokasin. Mutta ettei myyjäkään tiedä… :O Matsku on villan ja viskoosin seosta. Kyllä sen lapun pitäisi siellä sisuksissa olla, mutta kun se on musta, niin ei oikein erotu!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *