Mistä musta lattia?

mustalattia

 

Kuten jo aiemmin olen maininnut, uuden kotimme alakertaan on hakusessa musta lattia. Nyt toivoisin teidän, armaat lukijaiseni, ilmiantavan yksiväriset mustat, mahdollisimman edulliset linoleumit ja vinyylit, ja niiden ostopaikat (netistä tai Pirkanmaan talousalueelta). Muovimatoistakin kelpaisi sellaiset mahdollisimman paksut ja laadukkaan kumimaiset versiot. Ja kiiruskin on, sillä asuntokaupat tehtiin tänään ja muutettava on kuukauden päästä…

Matt black flooring still missing…

Kuva/photo Tarkett

EDIT:
K-Raudasta se sitten löytyi, Tarkettin uudehko Trend 200-sarja. Alakertaan musta ”Charcoal” ja yläkerran leikkihuoneeseen ja keittiön ruokakomeroon valkoinen ”Snow”. Vaikka haussa oli vinyyli tai linoleumi, parkettia ja tasoitepinnotteita moni silti ehdotti. Ne eivät nyt tulleet kyseeseen (eikä syynä suinkaan ole hinta, sillä monet parketithan ovat parhaita muovimattoja halvempia!), sillä alakerran lattiaa ei aikoinaan ole tasoitettu parkettia silmälläpitäen, siitä kertoi jo se 2000-luvulla asennettu parketti… Laatta tai betonipinta olisi sinänsä ollut mieluisa vaihtoehto, mutta koska ollaan maan alla, eikä alakerrassa ole lattialämmitystä, olisi lattiasta tullut turhan kylmä. Ja lasten pääkalloja ajatellen myös kova…

SAATTAISIT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

32 kommenttia

  1. Tarkettilla on trend 200(muistaakseni) vinyylilattioita yksivärisinä, myös mustana. Hinnasta tai saatavuudesta en valitettavasti osaa sanoa.

  2. Katsohan Forbon valikoima. Meillä on heidän tummanharmaalla vinyylimatolla päällystetty alakerran oleskeluhuoneet. Omamme ostimme siitä Vepsäläisen vieressä sijaitsevasta lattialiikkeestä (Takojankatu?) mutta ei sieltä osteta koskaan enään yhtään mitään.

    Vinyylimatto on ihana jalan alla ja niin helppo pitää puhtaana. Pari miinusta kuitenkin; tummassa näkyy pöly TODELLA hyvin (tiedät sen) ja huonekaluista jää painaumat eikä tahdo palautua ainakaan meillä vaikka näin luvattiin.

    Mutta silti valitsisin seuraavaankin taloon vinyylilattian, siellä leikittelisin enemmän niillä vaihtoehdoilla ja kuvioilla. Kannattaa huomioida valitessa maton paksuus -mitä ohuempi matto sen tarkemmin pitää olla pohjatyöt tehtynä. Me jouduimme useampaan kertaan hiomaan lattian ennen asennusta sillä muhkurat sitten näkyvät.

    Mutta musta on hyvä valinta 😉

    1. Kiitti vinkistä! Mies soittikin just tuonne Tammer-Lattioihin, eikä sieltä muka löydy kuin yksi lähestulkoon yksivärinen musta, Marmoleum clickin sävy Raven. Mutta jotenkin puhelun perusteella palvelu ei ihan vakuuttanut, tarttis varmaan yrittää päästä käymään ja tarkistamaan itse valikoima…

      Meillä pitäis alakerrasta purettavan (huonosti asennetun!) parketin alla olla alkuperäinen muovimatto, joten sen luulisi ainakin enimpiä muhkuroita tasoittavan.

  3. Katoppa lektarin sivuilta. Olikohan myös corkart jota ne tuo suomeen. Sitten myös upofloorin muovimatot.

  4. Bauhausissa on muistaakseni paljon värejä/malleja valmiina hyllyssä mistä voi leikata leveänä metritavarana saman tien mukaan muovimattoja kohtuuhintaan (ei tarvi tilata/odottaa tilausaikaa). Kantsii käydä tsekkaan jos on Bauhaus lähellä!

    1. Bauhaus tsekattu, ainakaan hyllyssä ei ollut mieluista, mutta oliskohan niilläkin joku tilausvalikoima?

    1. Tuollaiset betoninkaltaiset pinnoitteet vaatisivat alleen lattialämmityksen, joten ne ja laatat on siksi hylättävä. :/

  5. Meillä on keittiössä ja eteisessä vinyylilaattaa, ruutukuviona, mutta siitä saa toki yksivärisenkin ladottua. Voin suositella, kestää mitä vaan. Ostin rtv:stä, tilaustuote. Neliöhintaa en muista, mutta oli vähemmän kuin parketilla 😛
    Työtilassa meillä on mattamusta muovimatto bauhausista. Se oli ainakin edullinen ja on tosi kivan näköinen, ei yhtään muovimaton oloinen, mutta kestävyydestä en osaa sanoa mitään kun tila on niin vähällä käytöllä.

    1. Jahas, RTV siis tsekattavien listalle! Kiitti! Mutta miksen minä nähnyt tuollaista mattoa Baukkarissa, tarttiskohan poiketa uudestaan?!?

  6. Otrasta ainakin saa tilattua Tarkettia, Tammer Lattioista kannattaa kysyä myös.
    Upofloorilla paljon linoleumia ja vinyylejäkin, mutta en muista ainakaan olleen tasaista mustaa…mallistot on toki voineet muuttua. Pergolla musta nahka niminen vinyyli laatta, Starkki on ainakin myynyt Pergoo ja Terra myy Pergoo… mutta tod. näk. Terralla ei ole mallia, toki saavat tilattua mutta toimitusmyynti ontuu pahasti. Muovimatoissa toimittajia: Tarkett, Upofloof, Forbo, Gerfloor, mutta tasainen musta useimmiten puuttuu. Vetonitilla on se uus ”laasti” lattioille, muttei muistaakseni ole ihan mustaa. Mites Suomen betonilattiat Kangasalla?

    1. Kiitti Terhi! 🙂 Siihen Pergon ”mustaan nahkaan” just ekana ihastuinkin, mutta se on ehkä semisti kallis. Ja ilmeisesti betonipohja ei ole ihan niin tasainen, että tuollainen sentin vahvuinen kova matsku toimisi siinä kauhean hyvin (olisko se vanha parketti siitäkin syystä keikkuva ja huononnäköinen, ainakin niin epäili maalariystäväisemme). Matto tai muu ohuempi malli olisi siksi varmempi vaihtoehto. Linoleumi ”luonnonmateriaalina” kiehtoisi erityisen kovasti.

  7. Olen ehkä hieman vastarannan kiisi, mutta mikset vain maalaisi lattiaa mustaksi, jos asunnon nykyinen lattia on siis jotain vanhaa patkettia tms? Jos nykyinenkin lattia on muovimattoa/laminaattia niin en siltikään laittaisi uutta muovilattiaa, sillä ainakin omasta mielestäni kaikissa asunnoissa, joissa olen asunut ja joissa on ollut muovimatto, on sisäilma aina ollut tunkkainen ja epämiellyttävä koska matosta kertakaikkiaan liukenee jotain hajuja/kemikaaleja sisäilmaan mitä parketista/laminaatista ei vain tule. 🙂 Varmastihan laminaatti/parkettilattia maksaa enemmän kuin muovimatto mutta kyllä minä itse siihen ennemmin sijoittasin hiukan enemmän kuin muovimattoon. 🙂

    1. Alakerrassa on myöhemmin huonosti asennettu parketti, joka on erilainen kuin ylhäällä. Linoleum-lattiat on muutes 97% luonnonmateriaaleista 1800-luvun reseptillä valmistettu! 🙂

  8. Meillä on eteisen ja eteisaulan lattian laitto edessä kesäkuussa. Koettakaapa olla vikkeliä teidän lattian kanssa niin saan sitten vihiä omiin remppamietintöihin ;D T:Hanna

  9. Meillä on keittiössä mustaksi maalattu parketti, betoluxilla. Tietenkin se on kiiltävä, niin puhtaanapito vaatii useita imurointeja päivässä. Kaikki roskat näkyy ja pöly. Muualla on valkoinen lattia ja se on huomattavasti helpompi pitää puhtaana. En ottaisi olohuoneeseen mustaa, ihan vain siksi että se on niin voimia vaativa puhatauden takia, mutta mattana tosiaan voi olla helpompi. Meillä tuo kiiltävä on kuin peili, siinä näkyy myös vesitahrat kun pyyhkii. Tahrat tosin ei näy samalla tavalla kuin valkoisesta, eli siinä mielessä usein imurointi riittää.

  10. Pakko kertoa, että oma kokemus Tammer-lattioista ei ole kovin mairitteleva. Palvelu oli aika ylimielistä. Meille tuli forbon musta linouleumlattia, jossa sitten olikin ilmeisesti kahta eri tuote-erää. Nyt tuloksena sitten kahden eri sävyinen lattia. Reklamaatio on vielä tekemättä. Tammer-lattioista kyllä oltiin sitä mieltä, että väriero häviää auringonvalon vaikutuksesta. Eipä ole hävinnyt, vaikka lattia asennettiin jo viime kesäkuussa. Tosi nihkeä palvelu kaikenkaikkiaan ja vielä tuo väriero, niin en voi suositella. Muuten kyllä linoleum on ihan kiva.

  11. Meille asennettiin juuri Tammer-Lattiasta Noran kumimainen lattia. Ihana jalan alla ja ei yhtään liukas. Meillä ei myöskään lattialämmitystä alla, mutta mukavan lämpimän tuntuinen. Tykkään kovasti!! Värivaihtoehtoja löytyy ja myös musta oli valittavissa:)

  12. Hei, meinaatteko jättää muovilattian alle? Omasta kokemuksesta ja oikeastibtietoon pohjautuen sanoisin että ottakaa se asap pois ja liimat tulee hiotuttaa myös. Yleisin syy sisäilma ongelmille on juuri muovimatyojen liimat ja mitä tiiviimmän kerroksen päälleen ne saa sitä suurempi riski emissioille on ja ne etenevät myös alaspäin laatassa. Positiivista asiassa on se että matot on helppo ripsaista irti ja kun tilaa ammattimiehet kunnon vehkeillä hiomaan liiman ei pölyä juuri synny ja työ on nopeaa. Lämmöllä suosittelen ottamaan asian huomioon. Nuo vetonit weberin casa lattiatasoitteet tuntuu jalalle lämpimiltä eli kannattaa kollata.

  13. Samoilla linjoilla tipitiin kanssa: en mistään hinnasta jättäisi vanhaa alkuperäistä muovimattoa minkään uuden lattiamateriaalin alle. Purimme juuri omastamme vanhat muovimatot liimoineen pois ja melkoisia mönjiä ja pölyjä sieltä paljastui, onneksi ovat nyt poissa talostamme! Muuten alkuperäiseen kysymykseesi en osaa vastata, oli vaan pakko kommentoida tuota muovimattoa-asiaa 🙂

  14. Hienolta kuulostaa suunnitelmat. Valitettavasti en osaa auttaa asiassa, mutta minäkin tulin veroittamaan, että ette jätä vanhaa muovimattoa liimoineen alle. Meillä kokenut isännöitsijä kehotti ottamaan ne pois, koska ne voivat aiheuttaa sisäilmaongelmia.

  15. Oletteko katselleet korkkilattioita? Ainakin valkoinen kurkki on hieno. Mielestäni sitä saa myös mustana.

  16. Ihan samoilla linjoilla edellisten kanssa; älkää vain missään nimessä jättäkö vanhoja muovimattoja liimoineen (pahimmassa tapauksessa karvapohjineen) minkään uuden materiaalin alle, oli se sitten laminaattia, parkettia tai linoleumia. Helpompi poistaa tässä vaiheessa, kuin sitten vuoden parin päästä, jos ja kun alkuperäinen matto alkaa vapauttaa höyryjään huoneilmaan, jäätyään uuden materiaali alle hapettomana. Vanhat muovimatot saattavat pysyä ns. oireettomina vuosia, mutta sitten jokin muutos, esim. juuri päälle asennettavan materiaalin vaihto, saattaa laukaista tämän haitallisen ilmiön.

    Onnea ja voimia remonttiin! Jään seuraamaan mielenkiinnolla!

  17. Meidän talo 3/2014 on keittiö,jossa valkoiset ovet,musta taso ja musta seinä kaappien takana. Näyttää ihan kivalta. Omassa keittiössäni on valkoiset yläkaapit ja tumman pähkinän sävyiset alakaapit.

  18. Onnea uuteen kotiin! Jos alakerta on maan alla, niin kaikissa tilaan tulevissa materiaaleissa, myös lattiassa, pitää muistaa hengittävyys. Näin ainakin kertoi meille talomme tarkastanut rakennussinsinööri, ja siksi meillä on alakerrassa lasittamaton laatta, ilman lattialämmitystä tosin :/