Naulakko tänne ja heti!


Meidän eteinen on vailla naulakkoa, mutta oman hankaluutensa tuo eteisen kapeus, vain 1,2 metriä ja lisäksi naulakon vastaisella seinällä on 70cm leveä ovi. Olen siis etsiskellyt naulakkoa, johon voisi ripustaa henkarit “seinän suuntaisesti”, mutta sopivia yksilöitä ei ole löytynyt. Pitkään suunnittelin teettäväni sellaisen omien mittojen ja suunnitelmien mukaan, mutta enpä ole saanut aikaiseksi. Joten kauppojen puoleen oli kääntyminen. Minulla oli kolme vaihtoehtoa: Mikko Laakkosen Latva, Design House Stockholmin Wave (joita meillä jo on) ja Headsprungin Ribbon. Ribbonin voittoon johtivat sekä mitta/hintatekniset seikat, että miehen mielipide. Nuo valkoiset nauhat olisivat kyllä niiiin kauniita eteisen harmaata seinää vasten! Joten toivottavasti sähköpostikyselyni tuottavat tulosta ja kolme nauhaa löytävät tiensä seinällemme.

Kuva täältä.

SAATTAISIT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

7 comments

  1. Hauska on tuo Ribbon! Naulakkoa on etsitty meillekin ja samoin kenkätelinettä. Ei meinaa löytyä millään…

  2. Aijai, miten hieno tuo ivy! :O Laskeskelin, että tulee sillekin ryökäleelle melkoisesti hintaa, kun 80 dollarin paketissa on 16 Y-kappaletta ja tuossa yhdessä ihanassa mallissakin ainakin 4 paketillista…

  3. här hos dig var det fint. ja visst är vår vägg fin vi tog bara bort tapeten för att måla men nu tror jag vi behåller den så…med andra väggar målade i rummet. som en slags billig fondtapet:) sara

  4. Kul att du besökte här, Sara! Man behöver inte att måla, när det finns så vackra (och billiga) väggar! :)Ribbonit on nyt tilattu! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *