Päiväpeitot lapsosille



Näille mun ompeluprojekteilleni on tapana käydä niin, että jäävät ryökäleet kesken. Etenkin jos olen esitellyt tekeleet teille puolivalmiina.. 😉 Mutta jospa nämä nyt tekisivät poikkeuksen ja saisin päiväpeitot valmiiksi ennen tenavien 2-vuotiskemuja (joista on suunnitteluraporttia luvassa…)? Kankaat ovat suurimmaksi osaksi samoja kuin puolisentoista vuotta sitten värkkäämässäni virikeviltissä (johon ei muuten sitten koskaan tullut niitä suunnittelemiani napeilla kiinnitettäviä pyörylöitä…). Tuolla tilkkujen sommittelullakin hain yhtenäisyyttä, sillä vaivalla vääntämäni virikeviltti kuuluu edelleen lastenhuoneen varustukseen. Kankaista ainoastaan Ikean muinaista viirikangasta ei näihin enää riittänyt (kyllä harmittaa, että menin aikoja sitten päällystämään silityslaudan juurikin tuolla kankaalla!). Viirikankaan korvasin Finlaysonin keltaisilla Elefanteilla (ai jukra, että odotan sitä ensi vuonna tulevaa mustaa versiota!). Noista virikeviltin kankaista tein muutes myös lastenhuoneen lippunauhan.

Päiväpeitoista on tulossa sellaiset vetoketjuilla suljettavat mallit, vähän niin kuin Avaroomin päiväpeitot, joskin tekninen toteutus tulee olemaan erilainen. Kyljet teen Ikean tiheäraitaisesta mustavalkoisesta kankaasta ja näiden tilkkuosuuksien pehmusteeksi laitan Finlaysonin tehtaanmyymälästa hankitut äitiyspakkauksen kakkoslaatuiset Pallero-peitteet (kympin kipale).

Tuo raitaisa “tilkkutekniikka” näyttäis muuten olevan mun juttu, ruudullisia kun en ole kokeillut enää kymmeneen vuoteen (yksi iso sinivalkoinen päiväpeitontekele jäi silloin muinoin kesken, kun ei siitä näyttänyt syntyvän mieluisaa). Raidallinen on myös nelisen vuotta sitten Marimekon kankaista värkkäämäni pannumyssy, sekä samoista kankaista vieläkin aiemmin surauttamani koiran viltti.

SAATTAISIT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

7 comments

  1. Voi että! MIelenkiinnolla odottelen lopputulosta ja juuri tuota vetoketju-osioita! Juuri eilen lapsia unille viedessä mietin ja pähkäilin päiväpeittoasiaa… Ehkä tän voisi jotenkin apinoida, mun taidoilla (ja kärsivällisyydellä) ei kyllä mitään tilkkutöitä ommella. Mut jos ne vetskarit ees…

    Jään siis odottelemaan mitä tuleman pitää 😉 Hyvältä näyttää jo nyt!

  2. Mietin, että pyytäisin joululahjaksi juurikin nuo samat keltaiset elefantti-pussilakanat, mutta jos niistä on tulossa ensi vuonna mustat versiot, niin taidan jäädä kyllä niitä odottelemaan. Kiitos vinkistä!

  3. Kivat päiväpeitot. Tykkään kovasti tosta mustan ja keltaisen yhdistelmästä. Mä olen niin kädetön, että ompelutan äidilläni verhotkin. Olisi kyllä kiva osata ommella.

    Meillä on koko perheellä nuo norsulakanat keltaisena. Ostin ensi vain lapsille, mutta olivat niin ihanan kesäiset, että ostin ne miehen ja minun sänkyynkin. Taidan jäädä kyttäilemään niitä mustia meidän sänkyyn, kun meiltä löytyy tehtaanmyymäläkin läheltä.

  4. Oih, milloinhan mustavalkeet elefantit on saatavilla? Mulla on lahjakortti verkkokauppaan tammik. Loppuun voimassa, tuliskohan siihen mennessä?? Eilen meinasin jo tilata punaiset, ja haaveilin mustista… 😀 keltsit onkin jo 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *