Peräkonttikirppiksellä

perakontti1

perakontti2

perakontti6

perakontti3

perakontti5

perakontti4

 

Tänä syksynä mua lykästi, kun onnistuin voittamaan arvonnassa peruutuspaikan (eli alkuperäinen voittaja ei maksanut paikkaansa ajoissa) Moro-kaupunkilehden supersuositun peränkonttikirppiksen pyöräpaikalle. Vaikka esivalmistelut veivät aikalailla aikaani, oli lopputulos kaiken vaivannäön arvoinen: pääsimme eroon isosta satsista käytettyjä lastenvaatteita, aikanaan huolella metsästämäni vaatteet pääsivät uudelleen käyttöön, me saimme oikein mukavasti rahaa vastineeksi vaivannäöstä ja sokerina pohjalla, saimme miehen kanssa viettää aikaa yhdessä kauniissa syyssäässä.

Tämmöinen pakkomielteinen esteetikko kun olen, suunnittelin ja valmistelin tuota myyntikojuammekin ihan pieteetillä. Vanhaan vaaterekkiin hankin (somisteeksi ja sateen varalta) Ikeasta poistohintaisen pienen aurinkovarjon ja hintakylteiksi maalasin autotallista löytyneitä vaneripaloja liitutaulumaalilla. Pukkijalat ja metrinen pöytälevy kaiveltiin varastosta ja vaatteita laitettiin pöydän lisäksi lasten kylpypaljuihin ja alunperin myyntiin ajattelemiini kangaspussukoihin (mutta jotka ajattelinkin säilyttää tulevia vastaavia käyttötarkoituksia varten, kun ne sopivat niin kivasti tuohon teemaan), kenkiä vanhaan keinonahkaiseen lentolaukkuun. Kojumme keräsi kyllä rutkasti positiivista huomiota, eikä se varmasti ainakaan haitannut myyntiä! Summa summarum, oli ihan mahtava päivä, hyvin jaksettiin seistä ja rupatella reilut kuusi tuntia noin kolmen tunnin yöunien jälkeen. Väsy iski vasta kotona, sisällä lämpimässä. Ja vielä kun lastenkin (erityisesti siis tiiviisti äidin ja isin siipien suojissa kasvaneen pikku-ukon) päivä sujui mukavasti mamman ja papan holhouksessa, oli tämä kaikin puolin ihan huippu päivä!

Today we had a very successful day at the flea market.

SAATTAISIT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

5 comments

  1. No on kyllä ihanan style myyntipaikka! Olisin ollut tänään Tampereella ja tuskastelin just, että poika ei mahdu enää mihinkään vaatteisiin, ku ei silä näköjään oo mitään oikean kokoista kohta, niin olisko ollu hyvä tulla ostamaan sulta niitä! Mutta en mää vaan jaksanu lähtä Kalevasta sinne asti 😀

  2. Mahtavaa että olitte viitsinyt tehdä noin paljon myyntipöydän ulkoasunkin eteen! Kaikki niin hienosti ja siististi esillä:) Ja sääkin suosi!

  3. Hei! Tajusin vasta jälkeenpäin kirpparilta lähdettyä, että het-ki-nen, tuollaista lastenvaatevärimaailmaa olen nähnyt vain tässä yhdessä blogissa. Piti sitten tulla pitkästä aikaa tänne ja todeta, että arvailut osui oikeaan. 🙂 Reima-kengät ja eräs Lindex-paita päässeet jo hyvään käyttöön, kiitos myyjille! Oli hieno päivä kyllä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *