Periaatteet ja kuinka niistä luovuttiin


Tähän asti melkeinpä kaikki blogini kuvat ovat olleet itse ottamiani. Olen pitänyt sitä suorastaan kunnia-asiana. Mutta kuten lapsiperheen arjessa monesti käy, jää se kuuluisa oma aika hiukan niukille. Ainakin valoisaan aikaan, kun voisi vähän kuvatakin. Oitis kun otan kameran esiin ja olen ryhtymäisilläni kuvauspuuhiin, ryntää pieni poikani suu mutrussa ja käsiään ojennellen kohti kameraa ja huutaa (hyvin vaativaan sävyyn toki) “kuuaa, kuuaa”… Hänen lempipuuhaansa on siis kameran kuvien selailu, ei suinkaan poseeraaminen tai vain sivusta seurailu.

Assistenttieni lisäksi myös kotimme on ollut kovin vastahankoinen kuvauskohde, se ryökäle kun on vieläkin “hieman” sekaisin sen viikon takaisen huonejärjestyksen mullaamisen jäljiltä. Niin, mehän siis päädyimme muuttamaan makkarimme alkuperäiselle paikalleen ja siirtämään kirjahyllyn, telkun ja myöhemmin myös tietokoneen siihen viimeksi makkarina palvelleeseen ikkunattomaan “alkoviin”. Tämä oli viisas päätös ja nyt tuntuukin siltä, että varsinainen oleskelutilamme lisääntyi, kun tämä uusi “kirjastohuone” on koko ajan näkösällä, siinä keittiön ja lastenhuoneen kyljessä. Eikä enää haittaa, vaikka sänkykin jää lähes poikkeuksetta ilman päiväpeittoa, sen kun vaan vetää liukuoven kiinni! 🙂

No niin, nyt pääsemme oikein kunnon aasinsiltojen kautta itse asiaan, eli “periaatteista luopumiseen”! Nyt olen siis henkisesti valmis ottamaan mukaan myös postaukset, joissa ei ole ainuttakaan itseottamaani kuvaa. Jatkossa ajattelinkin esitellä teille sydäntäni sykähdyttäviä tai silmiäni hiveleviä tavaroita tai muita asioita. Ensimmäiseksi haluan näyttää teille jo kauan (ainakin jo puolitoista vuotta olen sitä ihastellut!) mielessäni pyörineen Jyskin maton ja tuon kyseisen yksilön hivenen aristokraattisemman sukulaisen Hay:ltä. Kumpainenkin on 100% villaa, kokoeroa matoilla on 10cm ja hintaeroa mojovat 200 euroa. Hayn pallot ovat Nepalissa käsin huovutettuja ja täydellisen pyöreitä, Jyskin pallot ties kenenkä muovaamia ja huomattavasti vähemmän pyöreitä. Jos vain keksisin paikan tuolle Jyskin värittömälle versiolle, ostaisin sen. Entä kummankos itse ostaisit?

SAATTAISIT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

9 comments

  1. hayn maton ostaisin, jos raskisin. työpaikallani on noita mattoja ja voi vitsit ne tuntuu ihanille jalkojen alla nuo nypykät. jyskissä joskus huomasinkin noita halpiksia, ja ne tuntuivat kyllä aika ankeille… mutta, koska rahasta on kyse, voisin jopa hankkia tuon halan version, kun voihan sitä vaan silmilläänkin ihailla. 😉

  2. Onpas hauskaa, että teit tällaisen postauksen juuri kun olin kyseistä asiaa pohdiskellut ja tutkiskellut. 🙂 Itse päädyin kallimpaan, Hayn mattoon. Mielestäni se on yksinkertaisesti Jyskin mattoa paljon kauniimpi ja siitä huokuu käsityö ja se, että matto on kestävä. Toisen lapseni muskarissa onkin noita Jyskin mattoja ja niistä selvästi näkee, etteivät ne kestä kovaa käyttöä. Hayn maton kestävyydestä taas sain paljon hyviä kommentteja ennen valintaani. Muutama ystäväni nimittäin sanoi, että se Hay kestää niin lasten kuin koirienkin leikit. Päädyimme siis siihen enkä kadu yhtään! Tämä matto tulee pysymään kodissamme vuosia. Mikä väripilkku ja piristys!

  3. Kaapissa avaamattomassa paketissa odottaa juuri tuo Hayn matto, jonka kauneudesta ja laadusta maksoin mielelläni. Se tulee eteiseen ja pääsee lattialle heti kun ehdin hankkia ja käyttää suojasuihketta siihen.

    Oletteko muuten muut Hayn maton hankkineet suojanneet sen jollain aineella? Tai olisiko teillä jotain puhdistusvinkkejä? Pesulassahan tuota pitänee sitten aika säännöllisesti käyttää kun siihen eteisen oven eteen (kerrostalo, ei lapsia, ei koiria) sen haluan sijoittaa 🙂

  4. Itse olen haaveillut jo useamman vuoden tuosta HAYn matosta, ja tänä keväänä saan sen mahdutettua opiskelijabudjettiinikin! Eli ehdottomasti kannatan HAYn versiota!

  5. Itse törmäsin jo jonkin aikaa sitten (vuosi?) tuohon Jyskin harmaapilkulliseen mattoon, ja koska se oli niin edullinen, ja sopi eteiseen kuin nakutettu, niin minähän ostin :). Arvostan kyllä laatua, mutta kaikessa en raaski ostaa sitä hintavinta. Jyskin matto on kyllä eteiskäytössä kestänyt oikein hyvin – muaalle en olisi sitä ehkä kelpuuttanut, koska on pinnaltaan aika rouhea. Matosta näkyy pilkahdus täällä:
    http://www.neovias.blogspot.com/2010/12/kauniita-kukkia-ja-pehmeita.html

  6. Tuota mainitsemaanne laatueroa en kyllä epäile laisinkaan! Hayn pallerot ovat muotovalioita, kun taas Jyskin versiossa ne näyttävät enemmän fanttilanganpätkiltä. Mutta Jyskin on sen hintainen, että jopa minä raaskisin sijoittaa sen eteiseen. Tai kylppäriin. Tai seinälle. Toimis varmaan ilmoitustaulunakin… 🙂

  7. Aina ei kannata ostaa halpaa. Olisi mukava kuulla, mikä on suhtautumisesi esimerkiksi design-huonekalujen kopioihin? Ostaisitko kopion, koska se on halvempi vai aidon hinnakkaamman?

    🙂

    1. Minähän olen koulutukseltani Muotoilija AMK, joten tämä asia on hyvinkin lähellä sydäntäni. En missään nimessä hyväksy tuotteiden suoraa plagiointia, mutta vaikutteita jo olemassa olevista tuotteista on otettu ja saatu jo maailman sivut. Ainahan se ei ole edes tietoista, joku nähty asia tai esine on vaan jäänyt takaraivoon jyskyttämään. Tämä Jyskin mattokaan ei ole mielestäni suoranainen “kopio” Hayn matosta, niissä kun on myös paljon eroavaisuuksia. Hayn matto koostuu pyöreistä palloista, Jyskin näyttää lähinnä matoksi kudotuilta fanttilangan (http://divaaniblogit.fi/kesallakerran/2011/03/16/poistotuote-hamsteri/) pätkiltä.

      Ainakaan toistaiseksi en siis omista ainuttakaan kopiota. Mutta asia ei ole mielestäni ihan yksinkertainen. Omasta mielestäni hyvä muotoilu kuuluu käyttöön, eli ihmisille. Jos jokin tuote on todella kallis, pitäisi siihen mielestäni olla kunnon perusteet, mm. laadukkaat ja arvokkaat valmistusmateriaalit tai -tavat. En voi sietää sitä, että halvoista materiaaleista halvoilla menetelmillä tehty massatuote on pirun kallis vain suunnittelijansa nimen perusteella. Katteillakin pitäisi olla rajansa… Hieman kyseenalaisina pidän myös joidenkin Design-klassikoiden hinnanmuodostusta. Näitä löytyy mm. Eamesin ja Jacobsenin tuotannon joukosta. Itse suunnittelija on kuollut ja kuopattu jo kymmeniäkin vuosia sitten, eikä useimpien tuotteiden valmistusmateriaalit tai -tekniikat ole mitenkään erityisen hinnakkaita, joten rahat käärii se onnekas lisenssinhaltijafirma…

  8. En mä kopioita suosi.. Mutta samaa mieltä, ettei tässä ihan ole kyse mistään varsinaisesta plagioinnista. Samanlaisia nyppymattoja on ollut myynnissä Etolassa ja Askossa, tosin isommassa koossa.

    Riippuis varmaan tarpeesta ja kukkaron sen hetkisestä tilanteesta, kumman ottaisin. Ideologista ongelmaa en jaksaisi tästä tehdä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *