Pihaprojekti maalissa

valmisetupiha1

valmisetupiha2

valmisetupiha3

valmisetupiha4

valmisetupiha5

valmisetupiha6

valmisetupiha7

 

Toisinaan en enää edes jaksanut uskoa, että tätä projektia koskaan maaliin saataisiin, mutta niin vaan se tänään tapahtui, oikeastaan vähän salakavalastikin! Olin nimittäin budjetoinut homman loppuunsaattamisen miehen syyslomaviikolle, mutta kun mamma ja pappa tänään veivät kaksoset Tampere-päivän rientoihin, pikku-ukkeli oli päiväunilla ja ilmakin oli oikein suotuisa, ehdotin miehelle pihahommia. Ja kun asia miehelle passasi, ryhdyimme tuumasta toimeen. Loputkin maahan painuneet kivet seulottiin esiin, maa tasoitettiin, Kodin Ykkösestä 15 euron poistohintaan (ovh 35 euroa) löytämäni istutuskehikko laitettiin asemiin ja täytettiin Kekkilän Leikkihiekalla, jotka hankin nekin pilkkahintaan (10 euron säkki 4 eurolla) Prisman kesäpihan tyhjennysmyynnistä (ja poljin kahdessa erässä laatikkopyörällä kotiin). Ostettaessa oli kauhean vaikea arvioida menekkiä, joten päädyin ostamaan hiekkaa kuusi 25 kilon säkillistä, mutta näin jälkiviisaana voin todeta, että säkkejä olisi voinut olla vielä kaksi tai kolme enemmän. Voe hitsinvitsi. Mutta kyllä tälläkin boksilla nyt leikin makuun pääsee, eikä projekti tullut edes kalliiksi: laatikko ja hiekat yhteensä 39 euroa, katekangas meiltä löytyi jo entuudestaan ja laatikkoa reunustavat kivet ovat suurimmaksi osaksi isäni meille kiikuttamia. Eikä enää edes tartte häpeillä naapureille viisi kuukautta rytöläjänä seissyttä etupihaa. Potius sero quam numquam, sanois roomalainenkin.

Finally our sandbox project is finished!

SAATTAISIT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

Alku

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *