Pihasunnuntai

pihasunnuntai1

pihasunnuntai3

pihasunnuntai2

pihasunnuntai4

pihasunnuntai5

pihasunnuntai6

pihasunnuntai7

pihasunnuntai8

 

Viimeinkin saatiin vähän kesäisempi (vapaa)päivä, ja se tuli kyllä juuri oikeaan saumaan. Päivä vietettiin suurimmaksi osaksi ulkona, meillä kun oli kaikkien omien pihahommiemme (ja niitähän riittää sekä etu- että takapuolella!) lisäksi myös taloyhtiön talkkarivuoro hoidettavanamme. Touhujen välissä ulkona grillattiin ja syötiin, ja siellä pienimmäinen myös nukkui. Vasemman puoleinen istutuspenkki on nyt kutakuinkin valmis, vielä on vastakkaisessa penkissä timanttituijien, keltapallotuijien, tuivioiden ja sininatojen kanssa tehtäviä istutushommia. Kolme kiveäkin peräpenkkiin asettelin. Kovasti oli iloa myös tuosta taannoin Elisalta lahjana saamastani JBL:n langattomasta kaiuttimesta. Hodareiden valmistuessa pihalla kuunneltiin mm. Frozen-elokuvasta tuttuja laulelmia (äänenlaatu on tällaisen amatöörinkin korvaan enemmän kuin kelvollinen). Kevyelle ja käteensopivalle kajarille tulee varmasti kesän aikana käyttöä kotipihan lisäksi myös rannalla ja piknikillä.

Enää viikon puristus ja miehellä alkaa 10 viikon kesäloma!

*JBL Charge II -kaiutin saatu.

We spent the whole day outdoor: working, eating, playing, sleeping.

SAATTAISIT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *