Poikasen pokat

vilhonlasit1_1

vilhonlasit1_2

vilhonlasit2_1

vilhonlasit2_2

vilhonlasit3_1

vilhonlasit3_2

vilhonlasit4_1

vilhonlasit4_2

 

Ihan olen unohtanut raportoida poikaseni uusimmista, muutaman viikon vanhoista silmälaseista. Kävi tälläkin kertaa niin kuin kaikkien aiempienkin pokien kanssa, että viime viikot, uusia laseja odotellessa, vanhat pokat pysyivät koossa enää masking-teipin voimin. Edelliset pyöreät lasit olivat suosikkini (syyt sekä esteettisiä että teknisiä) kaikista poikasen pokista, mutta ne olivat poistumassa mallistosta jo silloin kun ne alunperin tilattiin, joten ihan vaan varmuuden vuoksi ostimme itsellemme myös myymälän näytekappalekehykset, että jos vaikka jossain vaiheessa tarttis. Ja tarttihan niitä, jo muutaman kuukauden päästä, kun ensimmäiset sangat napsahtivat poikki. Linssit vaihdettiin varasankoihin ja elämä jatkui yhtä vauhdikkaana, kunnes sitten kevätpuolella napsahti taas. Ihan murheissamme oltiin, ja kun mistään myymälästä ei soittokierroksen jälkeen enää mallipokia löytynyt, korjautettiin sangat näppärällä korusepällä. Korjauskohta antoi periksi ja se korjattiin kahdesti, kunnes keskelle toista linssiä ilmestyi kaksi syvää naarmua. Sen jälkeenkin korjattiin sangat vielä kertaalleen, kunnes mamma ja pappa jo usuttivat lasikaupoille. Heti uusien lasien tilaamisen jälkeen pätkähtivät pokat vielä toiseltakin puolelta, joten loppuaika kuljettiin teipin voimin. Nyt on taas uudet ehjät päässä, mutta saas nähdä kuinka kauan…

Ensimmäiset lasit saadessaan poikaseni oli vain 1v 11kk vanha ja sen jälkeen uudet on hankittu joka syksy. Ja nyt myös kesällä… Kaikki lasit Specsaversiltä, mamman ja papan sponsoroimina.

My son got new glasses, his fourth ones.

SAATTAISIT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ