Regatta



Tiistaiselta kirppukierrokselta löytyi Tampellan vanhasta Regatta-kankaasta ommeltu pussilakana.Ensin pidin 9,50 euron hintaa turhan kovana, mutta onneksi kuitenkin nöyrryin ja lunastin kankaan. Koska on se vaan niin hieno, ja kuntokin oikein hyvä. Sen lopullinen käyttökohde on vielä hieman arvoitus, mutta jos sitä nyt alkajaisiksi käyttäisi vaikka pöytäliinana kaksivuotissynttäreillä (enää 4 kuukautta niihinkin!).

Regatan kanssa samaan kuvaan sopivat kesäiseltä Orimattilan reissulta Megamyynnistä hankitut Sagaformin hauskat Paper boat -kulhot. Maksoivat vain vitosen kipaleelta, eli kolmanneksen alkuperäisestä hinnastaan. Olisin niin halunnut kuvata kulhot Pandan mustien, valkoisten ja keltaisten rakeiden kanssa, mutta koska lähikaupassa ei niitä ollut, jouduin tyytymään ihan muihin namuihin (ei sillä, etteivätkö olisi maistuneet…). Synttärikattaukseen nuokin paatit pääsevät, ihan ehdottomasti!

SAATTAISIT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

10 kommenttia

  1. Vautsi mikä kangas!
    Hyvä että mainitsit kaksvee synttärit. En ole suunnitellut vielä mitään ja aikaa juhliin puolet vähemmän kuin teillä. Nyt tuli kiire 😀

  2. Et voi olla tosissasi, että nyt jo mietit 4 kk päästä olevien synttäreiden koristeita ja kattausta.. ”Olisin halunnut kuvata niidenjaniiden karkkien kanssa.” :DDDDD Olet turhanpäiväisin blogisti, jota netistä löytyy! Miksi sun pitää olla täällä Divaaneissa, en ymmärrä todellakaan.

    1. Kuten jo vuosi sitten kehoitin, ota nyt ihmeessä yhteyttä suoraan Divaaniin/Bonnieriin, niin osaavat sitten kenkäistä mut pellolle! ;D

    2. Jee, taas tämä ihminen kommentoi täällä! Odotan aina kiinnostuneena, että mistä se milloinkin huomaa närkästyä ja availla sanaista, joskin ilmaisultaan köyhähköä, arkkuaan. Etpä pettänyt taaskaan, kiitos mojovista nauruista! Olet äärettömän huvittava, jos siihen pyrit.

      Sannalle yhtä mahtavaa asennetta jatkossakin – tyyli on vapaa ja pakollinen!

  3. Hei, et oo päivittänyt blogia pitkään aikaan! Syystauko? Täällä malttamattomana odotan.