Remppaäidin kokkinurkkaus (sisältää järkyttävää kuvamateriaalia)

pannupihvi4

pannupihvi5

pannupihvi1

pannupihvi3

pannupihvi

 

Älkää nyt pyörtykö, mutta saanen esitellä, kolmilapsisen perheen puolitoista kuukautta palvellut, puoliksi purettu keittiö. Täällä on syntynyt mm. seuraavanlaisia arkipäivän kurmettiruokia: persilja-nakki-perunamuusi ja oma, pakon edessä kehittelemäni ja aina yhtä toimiva pannupihvi: 400 grammaa (paisti)jauhelihaa painellaan paistinpannun pohjaan, päälle ripotellaan suolaa, mustapippuria, valkosipuli- ja sipulijauhetta ja paistetaan pihvinriekaleet molemmin puolin. Päälle kermaa, jos löytyy. Hoituu vaikka vauva käsipuolessa! Kylkiäisiksi täräytetään Mummon (tai muun sukulaissielun) muusi ja seuralaisiksi vielä raejuustoa ja jotain värikästä (vaikka pakkasesta). Kyllähän näitä syö ennenkö selkäänsä ottaa. Isukki on toki keitellyt tuolla myös olut-bratwurstikeittoa ja kanakeittoa, mutta ne nyt on liian hienoja eväitä tässä esiteltäviksi.

Olkkarin yhteyteen rakennettava uusi keittiö on siis jo hyvällä mallilla. Puutasot saadaan torstaina petsi-käsittelyyn (mustaksi vedetään, kuten viimeksikin) ja uusi keittiö saataneen käyttöön ensi viikon alussa, mikäli putkari vaan ehtii tulla asentamaan vedet. Uskotteko, jos sanon, että tuota kuvan keittiötä antiikinaikaisine helloineen ei tuu ikävä…

Old kitchen and gourmet cookings…

SAATTAISIT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

5 comments

  1. oot sie vaan aika sissi. mut ihan varmasti uutta keittiötä muistaa arvostaa enempi ja kauemmin kun on sinnitellyt noissa olosuhteissa vrt. olisitte ehtineet rempata eka. asuimme kahden lapsen kanssa 55m2 epäkäytännöllisessä kt-kaksiossa ja vieläkin yli vuoden jälkeen fiilistelen välillä tätä ihanaa avaruutta nykyisessä rt-kodissa, jossa neliöitä on melkein tuplat.

  2. oi, näyttääpä tosi tutulta! *kylmän väreet* melkeinpä täsmälleen saman näköisessä keittiössä meilläkin kokattiin vastikään lähes kahden kuukauden ajan kun remontoimme uuden kotitalomme keittiötä! meillä alkaa onneksi keittiö olemaan jo valmis, mahtavaa että pian teilläkin. tsemppiä! 🙂

  3. Aivammahtavaa, nauratti 🙂

    Tuttua huttua täältäkin, mutta onpa ihanaa sitten eräkeittiön jälkeen päästä kokkaamaan oikeita juttuja kun keittiö on valmis! Remontti kasvattaa ihmistä, sanon mä!

  4. Heipat!

    Olen yrittänyt googletella puutasojen mustaksi käsittelemisestä, mutta mitään järkevää vastausta en ole löytänyt. Millä aineella käsittelette teidän tason? Ei millään raskisi pistää kalliita tasoja vaihtoon, joten värin vaihtaminen olisi enemmän kuin viisasta tässä muutoshalussa. =)

    1. Liberonin spriiliukoisella petsillä (mustanharmaa), mutta käsittääkseni tason pitää olla aiemmin käsittelemätön, jotta se tarttuu. Päälle vettähylkivän pinnan aikaansaamiseksi vielä Osmo Colorin Top Oil.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *