Sisustushaaveita vuodelle 2013



Tässä kuvakollaasein esiteltynä tälle vuodelle haaveilemani sisustukselliset jutut, sekä täysin uudet että vanhojen tuunauksetkin.

Ensimmäisessä kuvassa pari edullista H&M:n tyynynpäällistä lastenhuoneeseen (eikä haittaa, vaikka seilaisivat muihinkin huoneisiin!), koska kivoja päällisiähän ei ole koskaan liikaa?

Toiset kuusi Iittalan Kartio -lasikulhoa tarvittaisiin, jotta tulisi tusina täyteen (ekat ostimme joululahjaksi saamallamme Stockan lahjakortilla, kun olivat sopivasti asiakasomistajatarjouksessa). Luulin pitkään, ettei meillä ole enää todellista tarvetta astioille (mitä nyt rikkoontuneiden tilalle tarttis uusia), mutta ihan käytännössä huomasin, että meillähän olisi käyttöä kirkkaille jälkkärikulhoille (kun ei ole hotsittanut käyttää niitä koboltinsinisiä Vernoja…)! Pieniä Kartio-juomalaseja käytettiin näiden kulhojen hankintaa odotellessamme.

Kodin Ykkösen Anno-malliston Pandora villamattoakin tekisi mieli, mutta koska ylimääräistä rahaa ja todellista tarvetta ei ole, odottelen rauhassa, josko se irtoaisi joskus roimalla alennuksella. 🙂

Tietokonepöydän kaveriksi tarvittaisiin sopivan korkuinen, siro, mukava ja edullinen jakkara (toki kelpuuttaisin vaikka mitä dissainijakkaroita, mutta budjetti tulee vastaan) ja Ikean Nils täyttää asetetut vaatimukset. Uuden istuinpäällisen ompelisin Ikean pallollisesta Hildis-kankaasta. Samaisia palloja on myös Ikean Lialotta-vahakankaassa ja siitä tekisin tietokonepöytään päällisen, joka peittäisi kätevästi tämänhetkisen oranssinruskean viilupinnan.

Bestå-kirjahyllymme sekaisuutta peittämään on tarkoitus hankkia Stuva-ovet.

Ainakin makkarissa olisi tarkoitus vähän maalailla seinää (ei nyt justiinsa noilla kyseisillä tuotteilla, noi purkit vaan olivat kauneimmat!) ja olishan sitä kaksi kirstua ja muutama muukin tavara maalipintaa vailla.

Kymmenen vuotta sitten, muotoilija-opintojeni aikana tekemäni jatkettava ruokapöytäkin vaatisi laittoa. Jalkojen kiireessä suihkittu lakkapinta on kulunut ja pinta aivan ruosteessa, pöytälevykin pitäisi kunnostaa. Ensin ajattelin, että hankitaan kokonaan uusi pöytä, mutta sepä ei ollutkaan ihan helppo nakki. Kaupat ovat pullollaan keskenään aivan samanlaisia, pölkkyjalkaisia ja kiiltävän valkoisia pöytiä, mutta kun me ei sellaista haluta. Etsimme 100x200cm (tai hyvin lähelle) maalatusta mdf:stä tai massiivipuusta valmistettua, hyvin siroa ja yksinkertaista pöytää. Mustaa tai valkoista ja mahdollisimman edullista. Vepsäläiseltä mies bongasi oikeastaan ainoan varsinaisen ehdokkaan, jumalaisen kauniin BoConceptin Occa AC85 -pöydän. Hinta on vielä niukin naukin siedettävä (579 euroa ), mutta materiaali on viilua (siihen pari iskua haarukalla ja pinta on entinen…) ja kokokin vähän pienempi kuin ajattelimme. Saimme mukaamme BoConceptin esitteen ja kotona sitä selatessani näin kuvan Occa 641 -pöydästä ja silloin mulla välähti! Nykyisen pöytämme jalkarakennelma hiotaan ja maalataan mattamustaksi ja pöytään hankitaan uusi massiivipuinen pöytälevy, joka käsitellään mustaksi (mätsäisi siis myös keittiön työtasoihin)! Mietinnän alla on, tehdäänkö kaikki itse (pirun hankala löytää aikaa ja paikkaa!), vai saisiko sen teetätettyä muualla kohtuuhintaan. Bauhausista saisi kyllä levyn, mutta se pitäisi itse käsitellä, ja jos käytetään samoja Liberonin tuotteita, joita käytettiin myös työtasoissa, lähtee niistä myös melkoinen käry (ei kotona siis).

Pitkällisen etsinnän tuloksena löytyneet, kuusi vuotta palvelleet Iskun nahkaiset Tenor -tuolit ovat karmeassa kunnossa, nahka tummista pöksyistä värjääntynyt ja parista tuolista on jopa sauma ratkennut. Tuoleissa on vaan niin äärimmäisen mukava istua, ei meinaan ole yksi eikä kaksi illanviettoa, kun niissä on istuttu yhteensoittoon 8 tuntia persiin puutumatta! Ja koska pöydän ääressä on niin mukava istua, on sohvakin jäänyt meillä todella vähälle käytölle. Juuri tästä mukavuusnäkökulmasta aloin empiä seuraaviksi ruokapöydän istuimiksi jo päätettyjen Hayn Hee Dining -tuolien kanssa, kun eivät nuo taida ihan yltää samalle mukavuustasolle!?! Vaikka onhan niihinkin kai saatavana pehmusteita? Ja nuo tuolit jos jotkut olisivat varmasti pitkäikäisiä. Korkeintaan vaan uutta maalia pintaan, ja jos sisällä kyllästyttää niin sopisivat myös ulos. Täytyy siis harkita vielä. Toisaalta mua kiinnostaisi myös sellaiset tietynlaiset, vähän Tapiovaaran Kikiä muistuttavat vanhat (80-lukua?) julkistilojen tuolit (esim. neukkareissa paljon käytetyt). Niiden jalat on neliöputkea, istuin ja selkänoja pehmustettu. Saa kertoa, jos jollain olis moisia (6-8 mieluiten) tiedossa! 🙂

Että tämmösistä jutuista täällä haaveillaan! Kahden ensimmäisen kollaasin kuvat valmistajien, viimeisessä Tikkurilan, Anzan (ihan parhaat maalaustarvikkeet!), BoConceptin ja Hayn kuvat.

SAATTAISIT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

19 kommenttia

    1. Ai, oliko tää joku haaste?!? Mulle annettu vai joku ihan yleisessä jaossa oleva? Oli miten oli, oli siis jäänyt takaraivoon kummittelemaan. Tässä näette, olen selvästikin ihan pihalla ja loman tarpeessa! 😀

  1. Siinä on monta haavetta, jotka sopisivat myös tähän huusholliin. Se taitaa tuo Pandora-matto olla nyt se juttu, jota kaikki blogeissansa pyörittelevät. Veikkailin Ikean Lappljung Rutan olevan seuraava blogimatto, mutta kyllä tuo Kodin1:n versio vie pidemmän korren. Kaunishan se on. Hayn tuoleista olen minäkin haaveillu jo kauan, mutta pelkään niiden oelvan kovin epämukavat istua.

  2. moi!
    Mie oon käyttäny näitä Bloomin tuotteita, eivät käryä ja jälki on kaunista. Sävyjäkin löytyy ainakin meidän Prismasta.

  3. Meilläkin pähkäillään ruokapöydän tuolien kanssa. Mukavuus vastaan estetiikka ja käytännöllisyys. Vanhat pehmustetut kangasverhoillut tuolit eivät oiken sovi lapsoperheeseen. Bongasin jo yhdet pinnatuolit huutonetistä, mutta mies ei halua tinkiä mukavuudesta ja kyllähän se itseäkin mietityttää.

    Kelpaisi kyllä nuo haaveesi meillekin 🙂

  4. Kotiutin äärimmäisen onnellisena tuon Pandoran meille samaisena päivänä kun se lähimpään kodin1:n vain rantautui. Sain sen vielä kampanjahintaan -30% ja olin sorastaan onnesta soikea, kunnes.. Maailman mukavin myyjä meni ääneen sanomaan, että matosta on tulossa vielä suurempi, 200*290cm, kokoinen versio. Aikani mittailin ja mallailin tuota kotiuttamaani 160*230 ja lopulta sen kauppaan palautin. Isomman koon piti saapua tammikuussa, mutta tänään vahvistetussa mailissa tuleekin vasta ensi kuun puolella. Damn, sillä alekoodilla sen olisi saanut vielä tässä kuussa -20%. Tosin vuorokauden koesovituksen perusteella matto on aivan unelma. Omasta mielestäni ainakin laadukas eikä hinnalla todellakaan pilattu.

    Nuo Hayn Heet ovat mielestäni äärimmäisen kauniit ja yllättävän mukavat istua. Ostimme alennuksesta aikoinaan 4+4, mustia ja valkoisia. Pehmusteitakin niihin on saatavilla, mutta maksavat Hayllä hunajaa. Paljaalle iholle ehkä hieman epämukavat eikä ilman pehmusteita tee mieli röhnöttää jalan päällä. Mutta siis muuten varsin mukavat istua 😀

    Ja vielä sananen tuosta aikaisemmin mainitusta Bloomin ekovahasta. Kun muutama vuosi sitten ei ruokapöydän metsästys tahtonut tuottaa tulosta, kutsuimme isän apuun. Hän nikkaroi meille jatkettavan ruokapöydän oman metsän puista. Kovasti metsästimme erinäköisiä vaihtoehtoja pintakäsittelyaineeksi ja lopulta päädyimme Bloomin ekovahaan. Syitä oli monia; ekologisuus, hajuttomuus, ”turvallisuus” ja valkoisen vahan kohdalla väri. Liuotinohenteiset valkoiset kun eivät ole puhtaanvalkoisia vaan kellertäviä ja me tahdoimme puhtaan valkoisen. Valitettavasti tuo ekologisuus kostautui käytettävyydessä. Vesiohenteinen vaha nostattaa puun syyt esiin ja välihionnasta ja käsittelystä huolimatta pöytä jäi karheaksi. Pöytää ei uskaltanut käyttää ja sitä sai kokoajan pelätä. Lopulta hioimme pinnan uudestaan ja käsittelimme sen taas Bloomin puuvahalla. Tuloksetta. Taas tuskailin pöydän kanssa. Lopulta pintakäsittelimme pöydän teräsvillalla (0000), mikä siloitti kyllä pöydän, mutta jäin silti empimään koko bloomia. Jos tuosta nimittäin haluaa päästä eroon, tulee koko pöytä hioa täysin puupinnalle ettei ekovaha reagoi uuden käsittelyaineen kanssa. Ja jotta pöydästä tulee siisti, tulisi se vielä ammattilaiselle hiottavaksi, jolla on koko pöydän levyinen tasohiomakone käytössä. Suosittelen siis lämpimästi harkitsemaan tuota Bloomia muutaman kerran, sillä helpolla sen kanssa ei välttämättä pääse.

    1. No mutta olipas pitkä tarina! 🙂 Vähän sama homma Osmo Colorin kanssa, eli ihan puulle on hiottava, jos jollain muulla meinaa käsitellä. Ja juuri sillä tuo nykyinen, kahtia taittuva (taitettuna pöydän koko 1x1m, avattuna 2x1m) vaneripöytälevy on käsitelty. Ja se vaatisi siis ehdottomasti uuden käsittelyn! Siksi sitä kokonaan uutta massiivilevyä olen suunnitellut. Mutta maksaa kyllä sekin! :/

  5. Kiitos loistavasta tyynyvinkistä! Enpäs ollut raitoja hoksannutkaan Henkkiksellä.

    Tuo Anno -sarja vaikuttaa muuten kivalta.

  6. Itse menin innoissani Kodin ykköseen ostamaan Pandora-mattoa, mutta livenä matto näytti jotenkin epäryhdikkäältä… eikä valkoinen sävy ollutkaan niin valkoinen kuin ajattelin. Harmitus.

    1. Sama kaikkien valkoisten villamattojen kanssa, eli ovat aina luonnonvaaleita. Harmaantuvat (=likaantuvat…) kyllä hyvinkin pian. Ainakin meillä! 😉

  7. Kauniit jalat teillä ruokapöydässä. Samantyylisiä olen itsekin suunnitelkut. Pitäisikin kysyä tarjouksia. Pöytälevyn teetin keittiökalusteiden mukana, valkoista laminaattia vanerireunoilla. Ajattelin tyytyä pinnatuoleihin, ollaan niin sotkuisia koko perhe ettei pehmusteita viitsi ruokapöytään laittaa. 😀

    1. Kauniit kyllä, mutta pöydän päätyyn ei ihan mitä vaan tuolia voi laittaa. Eli esim. juuri tuota Hee-tuolia ei saa yhtään pöydän ”alle”!

  8. Ihanan raikkaita jo kohtuuhintaisia haaveita!

    Kiitos innoituksestasi! Sain vihdoin ommeltua myös meille vetoketjupäiväpeitot. Ihan simppelit vain, mutta tulipa tehtyä.

  9. Itse en suosittelisi Hayn tuoleja, jos mukavia haluaa. Ostimme muutaman edellisen asunnon parvekkeelle, missä niitä käytettiin istuinpehmusteiden kera. Selkänoja painoi silti selkää, ei kiva. Nykyään tuolit nököttävät ruokailuhuoneessa ilman käyttöä (eli niihin kertyy vaatekasoja) kun on huomattavasti mukavampiakin tuoleja vieressä. Varatuoleiksi hyvät ja kauniithan ne ovat toki.

    1. Joo, meillä on kaksi Hee Loungea, eikä niissä pahemmin istuskella… Tosin ovat telkkarituoleina, mutta telkkaristaa on katsottu viimeksi viime keväänä MM-lätkää. 🙂 Tosin lapset katselevat toisinaan DVD:ltä lastenohjelmia, mutta silloinkin on taljat ja tyynyt pehmikkeenä.