Suururakka





Mulla on meneillään suururakka, joka tosin etenee suorastaan säälittävän hitaasti. Tarkoitukseni on perata vaatekaapistani kaikki epämieluisat ja liian isot (olen jo askeleen lähempänä ”lähtömittojani”) vaatekappaleet. Homma on ollut kesken jo hyvän aikaa ja lattialla (miehen puolella sänkyä toki!) lepää röykkiö kaapista alas nykäistyjä, tai ihan vaan pudonneita rytkyjä. Kaappini on niin täyteen tuupattu, että se on tyhjennettävä ensin, ennenkuin sinne voi niitä seulan läpäisseitä takaisin asetella. Urakkaa helpottamaan kipaisin eilen Ikeasta vaatetelineen. Sitä voin käyttää apuna projektissani, ettei vaatteita tarttis ihan lattialla lepuuttaa… Myöhemmin se voi palvella puolipitoisten vaatteiden riiputuspaikkana. Kotimammallahan ei sellaisia juurikaan ole, kun vaatteiden likaantumistahti on paita per päivä (puklua, kakkaa, hikeä…), housut sentään vähän pitempään, mutta miehellä niitä on sitten senkin edestä! Eikä herra haluaisi millään kuskata niitä likasiakaan pyykkikoppaan, ne kun kuulemma ”hautautuvat” sinne.

Kuvassa miehen juhlia varten kaapista sovitukseen tempomiani ja sille tielleen jääneitä mekkosia, pari pikkulaukkua (hopeinen Gina Tricot:sta eurolla-parilla, musta kirpparilta vuosia sitten, samoissa hinnoissa sekin) kahdet suosikki korkoni: Vagabondin Thelmat (joita en ole vielä edes korkannut, kun eivät sentään ihan vaunulenkille sovellu…) ostin alkukesästä Koskikeskuksen Andiamon loppuunmyynnistä huimalla -70% alennuksella, toiset Vagabondit nekin muutama vuosi sitten isoilla alennusprosenteilla. Harmi vaan, etten osaa koroilla kävellä! Olen lituskapohjien (ballerinat rules!) ystävä, ne jalassa kun voi kävellä kovaakin vauhtia.

H&M:n säilytyskoreissa/pusseissa on miehen laukut, jotka nekin aiemmin seilasivat lattioilla. Luovin repun lisäksi löytyy useampiakin ”man bagejä”, tämä herra kun seuraa ehtiessään (miesten) muotiblogejakin! Uups, toivottavasti tieto ei järkytä ketään blogiani lukevaa lähipiiriläistä… ;D

SAATTAISIT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

9 kommenttia

  1. Vagabondin kiilakoroilla on tosi helppo tallustella! Nyt jalkaan vaan 🙂 Hieno tuo IKEAN rekki!

    -Yläkerran T. 🙂

    1. Ahaa, katselinkin tässä ihan lähiaikoina, että onko sulla samanmoiset! Tarttis jotenkin saada pehmennettyä noita kenkuja, kun nuo 41 kokoisetkin puristelee paikka paikoin… :O

  2. toi urakka on kyllä aikamoinen. Mä olen tehnyt pienissä erissä, mutta välillä iskeem uskonpuute kun kaikki vaan rysähtää leteisen lattialle 😀 tyylikäs toi vaaterekkikokonaisuus

  3. Itse tein saman urakan ennen kuin muutimme uuteen asuntoon. Hommaa riitti ja hermot meinasi palaa useampaan otteeseen mutta onpa nyt ihanan selkeä ja siisti vaatekaappi ilman niitä ärsyttäviä turhuuksia! 😀 Mistä Ikeasta tuon rekin hait, viimeksi kun kävin Vantaalla pari/kolme viikkoa sitten kyseistä rekkiä kyselemässä oli tuote loppunut?

    1. Tampereelta hain. Olivat vissiin olleet sieltäkin lopussa, kun lauantai-iltana varastosaldo näytti nollaa (kotokoneelta), mutta seuraavien päivien ennusteissa niitä oli runsaasti ja heti sunnuntaina löytyi hyllystä. Hitto vieköön, kun olis aikaa viimeistellä projekti. Mäkin haluan ihanan, väljän vaatekaapin!