Taikataikinaa

taikataikina1

taikataikina2

taikataikina3

taikataikina4

 

Päivät ovat kuluneet tiiviisti lasten kanssa ja yösyömmellä olen pakkeloinut, massanut ja maalaillut, joten blogissa on ollut hiljaista. Mutta kohtapuoliin onkin sitten taas sisustuksellisia aikaansaannoksia esiteltävänä!

Eilen tein taikataikinaa, ensimmäistä kertaa ikinä. Oikein harmittaa, että vaikka olen taikinan olemassaolon tiennyt, en ole tajunnut tehdä aiemmin! Heitin viimeisetkin kuivaneet muovailuvahat roskikseen syyskuun alussa, tarkoituksenani hankkia tilalle Taikahiekkaa. Jota ei sitten kuitenkaan saatu hankittua, joten ehdimme olla ilman muovailtavaa massaa kokonaiset kolme kuukautta. Taikahiekka on vielä ostoslistalla, mutta muovailuvahoihin emme taida enää palata. Tämä kotitekoinen massa kun on edullisuutensa lisäksi myös täysin myrkytöntä! Mulla oli kaapissa parhaat päivänsä nähneitä elintarvikevärejä, jotka pääsivät tällä tavoin vielä hyötykäyttöön. Tein kolme satsia: yhden värittömän, yhden pinkin ja yhden vihreän, joita sitten muovailtiin muottien avulla. Valmiit tuotokset voi kuivattaa uunissa, kuten me teimme.

TAIKATAIKINA:

1,5 dl suolaa
3dl vehnäjauhoja (tai perunajauhoja)
1 rkl öljyä
1,5 dl vettä (johon voi sekoittaa elintarvikeväriä)

Aineet koneella sekaisin ja eikun muovailemaan. Massa säilyy jääkaapissa kaksi viikkoa. Valmiit tuotokset voi kuivata uunissa 100-125 asteessa (ottaa muutaman tunnin tuotoksen vahvuudesta riippuen) ja lopuksi vaikka maalata. Vain mielikuvitus on rajana!

I made salt dough. My first but definitely not the last time!

SAATTAISIT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

1 kommentti

  1. Taikahiekka on ihanaa. Pääsin kokeilemaan Rullassa ja olin haltioissani. Harmi että se on törkeän kallista. Pitäskö alkaa ite kehittelemään halpakopiota?