Tiger Tampereella!


Tänä aamuna kello 10 aukesi Tampereen ensimmäinen Tiger Koskikeskukseen. Voi jestas, kuinka huippua! Ostoksilla on toki jo käyty ja kyllähän sitä kaikkea kivaa ja tarpeellista mukaan tarttui, mm. tämänvuotiset joulukortit. Löytyi meinaan niin kivat ja edulliset (kaksi 2-osaista korttia kuorineen eurolla!), etten viitsi lähteä nitä itse väkertelemään. Aika moni ostos päätyi myös lahjajemmaani… Tampereen seuraava myymälä aukeaa muutes jo joulukuussa Hämeenkadulle, joten kyllä meitä nyt hemmotellaan.

Tässä muutamia kivoja lapsekkaita juttuja. Harmi vaan ettei myymälässä ollut kaikkia nettisivuilla esiteltyjä tuotteita ja vastaavasti siellä oli hyvin paljon sellaista, mitä netissä ei näytetä. Että suosittelen poikkeamaan ja toteamaan tarjonnan ihan omin silmin!

SAATTAISIT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

13 kommenttia

    1. Ihme kyllä, mutta eivät ole asiaa kovasti rummuttaneet! Oliko aamulehdessäkään tänään mitään mainosta? Heti kympin jälkeen kävin ekan kerran, eikä liikkeessä ollut minkäänlaista ryysistä!

  1. Hihii, mäkin kävin heti tänään! Mutta kun jouduin oleen oikein nopsaa liikenteessä, niin mukaan tarttui VAIN yksi palapeli pojan kerhoon pikkujoululahjaksi. Täydellisiä (pikku)joululahjoja..

    1. Joo, ja myös täydellisiä tuliaisia, nimppari- ja ystävänpäivälahjoja… Ja toki sieltä vähän isompiakin lahjuskokonaisuuksia pystyy koostamaan! 🙂 Itse kävin tänään kahdesti, ja molemmilla kerroilla kävelin ulos ihan kunnon muovikassin kanssa…

  2. Kiitos tästä tiedosta! Mä olen jo monta kertaa kävellyt sen Rautatienkadun ja Hämeenkadun kulmassa olevan liiketilan ohi ja kauheasti kytännyt, että koska se avataan. Ei tullut mieleenkään, että ne avaisivat kerralla kaksi myymälää tänne. 😀

  3. Joo oon käyny! Ostan kaiken sieltä:joulu-, ystävänpäivä- ja (aion ostaa myöskin) pääsiäislahjat. Ja pää asiassa ittelleni:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *