Viiksitikkarit

viiksitikkarit1

viiksitikkarit2

viiksitikkarit3

 

Tein synttäritarjoiluissa aivan uuden aluevaltauksen, tikkarit. Idea lähti tietenkin Pinterestissä näkemistäni viiksitikkareista, ja kun Ullan Unelman verkkokaupassa näin sopivan muotin, tilasin sen. Samasta paikkaa tilasin myös tikkaritikkuja (ihan samoja olisi näemmä saanut edullisemmin Prismasta) ja mustia “Candy Buttoneita”, eli vaniljanmakuista, paljolti suklaan kaltaista mikrossa sulatettavaa massaa. En oikein osannut arvioida tarvittavaa määrää (vaikka se näemmä viiksimuotin pakkauksessa kerrotaan), joten tilaamani kaksi naminappipussia oli hiukan turhan vähän. Määrä riitti justiinsa 18 tikkariin, joten tein tikkareita vielä valkosuklaasta toisen mokoman. Oikein kivoja niistä tuli! Tikkarien valmistaminen on hyvin helppoa, mutta yhdellä muotilla melko hidasta, kun ennen uuden satsin sulatusta pitää odotella edellisen erän jähmettymistä. Jähmetin tikkarit pakastimessa, joten se sentään nopeutti asiaa. Luulen näiden jäävän vakkariohjelmistooni, seuraavaksi hankitaan vaan lisää muotteja!

P.S. Tietääkö kukaan, onko Tampereella jossain näitä Candy Buttoneita tai vastaavia Candy Meltsejä ihan hyllytavarana? Aiemmin olen ostanut Koskikeskuksen Sinooperista, mutta se ei näyttäisi enää myyvän Wiltonin leivontatuotteita. Ja Hämeenpuiston Kakkuateljeekin on lopettanut.

Moustache lollipops for my baby boy’s 2nd birthday party.

SAATTAISIT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

7 comments

  1. Kivoja tikkareita!
    Candy meltsejä olen ostanut ainakin Cittarista (Partolassa ainakin on) ja muistaakseni Prismassakin noita myydään.

    1. Joo, niinhän se sopisi, tuo muotti kulkikin nimellä “joulupukin viikset”. 🙂 Vaan nytpä nuo joutuvat odottelemaan jääkaapissa yhden lisäviikon, kun Vilhulaiselle nousi illalla kuume ja juhlia jouduttiin siirtämään… :/

Vastaa käyttäjälle Inga Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *